keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

HSKP:n tokotreenit


Saran 2-vuotispäivän kunniaksi tokoiltiin. Sää oli lämmin, mutta hyvin koiruus jaksoi koko parituntisen. Ennen varsinaisia treenejä käytiin taas Purinalla tekemässä pikkutokoja. Tällä kertaa häiriötä oli kiitettävästi, sillä HAU Openit on pyörähtäneet käyntiin. Saralla oli ihan hyvä tokovire, ainoastaan kertaalleen Sa äännähti sivulle tullessa (josta kielsin). Tehtiin siis perusasentoja, askeleita kaikkiin suuntiin ja kaukoja. Kaukoista otettiin avot + maa-seiso parin metrin etäisyydeltä ja loppuja vaihtoja kädellä ohjaten lähempää. Ekalla maa-seiso-vaihdolla Sa otti askeleita, mutta ne loput ja kaikki muutkin oli puhtaita. Otettiin myös noutoa puukapulalla sekä kapula suussa pieniä pätkiä seuraamista, askeleita oikeaan ja liikkeestä maahanmeno. Kaikki hyvin kapulasta huolimatta.


Varsinainen ohjelma alkoi tänään kaukokäskyillä. Otettiin käskyjä kaikki koirat rivissä. Hyvin Sa kuunteli mitä siltä vaadin eikä ottanut muiden käskytyksistä häiriötä. Otettiin siis avoimen kaukot n. 10 metristä ja maa-seiso-vaihtoa parilla metrillä. Seuraavana oli paikallaanmakuu. Olin näkösällä ja välillä koitin piiloutua kanssatreenaajan selän taakse... Paikallaanmakuun suhteen ei ollut mitään ongelmaa. Myös erikseen otetuissa käskytyksissä maahan ja perusasentoon Sa toimi vain omilla käskyillä, hienoa. Kehuin koiraa joka kerta, kun se ei reagoinut muiden käskyihin.


Sitten ruutuja: ruudusta ruutuun, lelu-, kisa- ja kutsuruutuja sekä ihan peruslähetyksiäkin.  Ruutumerkit oli tällä kertaa pienet, matalat. Ekan lähetyksen tein ihan kylmiltään eikä koira ollut nähnyt ruutujen rakentamistakaan, mutta silti lähti hyvin ruutua kohti. Tosin näkyy vanha ongelma palanneen eli Sa jäi mieluusti liian eteen. Voi toki olla, että tuo johtui normaalia matalemmista merkeistä. Loppua kohden alkoi kuitenkin useampi ruutu osua kohdilleen. Saatiin vinkiksi tehdä pitkänmallisia ruutuja. Niitä pitääkin kyllä kokeilla. Ja lisäksi pitää ottaa omat pienetkin merkit  (ne vanukaspurkit) jälleen käyttöön. Käskytin Saraa myös maahan ruudussa. Jotain jännää tässä oli, mutta en meinannut saada koiraa millään maahan kauempaa käskiessäni! Se tarjosi vain istumista tai puolittaista maahanmenoa. Piti ihan käydä läheltä käskyttämässä koiraa, jonka jälkeen se meni maahankin ongelmitta kauempaakin.


Luoksetulon kanssa otettiin pysäytyksiä. Seisomaan koiruus pysähtyi hyvin pelkällä käsimerkillä. Maahanmenoon otin käyttöön takapalkan. Ekalla käskyllä koira nousi ja toisella vasta lähti tulemaan luokse. Tuli laukaten, muttei vauhti kuitenkaan mitään kiitolaukkaa ollut. Maahanmeno oli ripeä. Viime aikoina takapalkkaa on käytetty paljon kaukojen kanssa, joten taisi koira sekoittaa homman nyt siihen. Tunnaria tehtiin tällä kertaa lelujen avulla. Hauska treeni :D Kaikkien lelut laitettiin kasaan ja koirat päästettiin yksitellen etsimään omansa. Saralle käytin tunnarin käskyä ja oma lelu sieltä palautuikin :) Pitäisiköhän Sarpalle ottaa tunnaria kentällä ensin muilla esineillä kuin kapuloilla? Loppuun tehtiin vielä hyppynoutoa. Sama ongelma kuin viimeksikin eli Sa kiertää esteen takaisin tullessa. Ekalla kiersi, toisella laitoin koiran ja kapulan esteen toiselle puolen, jolloin hyppäsi takaisin ja kolmannella tehtiin koko hyppynouto ongelmitta. Otettiin vielä metallinoutoa. Ihan kivaa.


Kotimatkalla tehtiin vielä hyppynoutoa aidan yli. Aita oli sen verran pitkä ettei koiruudella ollut muuta mahdollisuutta kuin hypätä takaisin. Merkkasin naksulla takaisin hypyt. Näitä lisää. Otettiin myös pylväiden kiertoja (ympyrää ja kahdeksikkoa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti