tiistai 30. kesäkuuta 2009

Pientä puuhastelua


Eli pieniä sulkeisia lenkin varrella ja kotona sisällä.



  • Ruutuja lähiparkkiksella. Kasasin kaksi ruutua koiran näkemättä. Väliä niillä oli n. 15-20 metriä. Lähetin koiraa ruudusta ruutuun. Molemmissa ruuduissa koiruutta odotti pallopalkka. Tehtiin myös kisaruutuja ja välillä käskyn annettuani heitin samaan aikaan pallon ruutuun.

  • Tunnaria ruohikolla ja kaivonkannen päällä. Viime aikoina ollaan tehty tunnareita erilaisilla alustoilla: nurtsilla, hiekalla, asfaltilla, mullalla jne., kaikilla alustoilla ongelmitta. Sa haistelee kapuloita ja heti, kun löytää oman, se ottaa kapulan suuhunsa ja tuo sen eikä jää varmistelemaan. Sa ei myöskään ole nyt maistellut vääriä kapuloita vaan tekee töitä pelkästään nenällään. Tunnarin pitotreeniä pitäisi tehdä enemmän, sillä pariin otteeseen luovutusasentoon haketuessaan Sa on pudottanut vahingossa kapulan (koira ottaa oma-aloitteisesti kapulan jälleen suuhunsa).

  • Hyppynoutoa aidan yli. Samalla periaatteella kuin viimeksikin eli merkkasin naksulla takaisinhypyn. Tehtiin hyppynoutoa myös kokonaisena liikkeenä. Luovutusasento tapasi olla hieman vino usealla kertaa, joten otettiin luovutusta myös ilman hyppyä. Silloin asennot oli suoria. Yritettiin tehdä hyppynoutoa myös toisen liian korkean aidan yli (ts. aidan alla oli liikaa tilaa). Eli Sa olisi mieluuummin mennyt suorinta tietä aidan ali. Otettiin sillä aidan pätkällä siis pelkkää hyppyä ilman noutoa.

  • Sa tarjosi oma-aloitteisesti muutamaan otteeseen 2on2off-asentoa, joten naksuttelin niitäkin. Naksuttelin myös perusasentoa.

  • Kotona tehtiin lähes päivittäiset kaukotreenit. Istu-seiso-vaihto sujuu nyt muutaman metrin päästä :) Ainoastaan seiso-maa-vaihdossa ei olla edetty. Koira liikkuu eteenpäin edelleen siinä, tosin ehkä hieman vähenemässä määrin?

  • Naksuttelin lelujen keräämistäkin. Sa ymmärtää varsin nopeasti mistä on kyse, kun nostan lelulaatikon keskemmälle lattiaa. Nyt pitäisi yhdistää se käskysana tähän, jotta voitaisiin alkaa yleistämään muuhunkin. Sarps osaa jo aika hyvin tähdätä suoraan laatikkoon, harvemmin enää lelut menee ohi laatikon :)

  • Sarpsa auttoi jälleen pyykkien ripustamisessa. Enää vaatteet ei käy kunniakierrolla, vaan Sa ottaa ne suuhunsa ja istuu kiltisti odottamassa, että ripustaisin ne kuivumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti