maanantai 28. syyskuuta 2009

Palkattomuutta


Mentiin lähiparkkikselle tokoilemaan. Ensin tunnari. Hyvin koiruus näyttää nyt omaksuneen rauhallisen tahdin tunnarissa, vähän liiankin hyvin. Haistelut siis sujui hyvin, mutta tuonnin Sa suoritti ravilla. Tunnarikapulan kanssa otettin myös sitten vauhdikkaita palautuksia (ts. juoksin koiraa karkuun). Sitten jäävistä istumista. Kierroksia oli nyt tähän liikaa ja koiran osalta meni arpomiseksi, kun se ei malttanut kuunnella mitä sille sanoin. Pari kertaa laitoin Sarpsan jäähylle ja lopulta alkoi istumiset sujumaan. Koska alku oli niin arpovaa, niin otin vielä kaikkia jääviä sekaisin. Pääasiassa ne meni oikein, mutta oispa hienoa, jos koira kuuntelisi näissä paremmin...


Sitten oli tarkoitus ottaa pitkästä aikaa palkkaamattomuutta ketjuttamalla paikallaan istuminen, seuraaminen, liikkeestä istuminen, metallinouto ja luoksetulo seisomaanpysäytyksellä. Ensin siis paikoillaan istuminen. Kerkesin juuri parkiksen toiseen laitaan, kun sinne tuli rekka. Palasin koiran luokse ja palkkasin sen, kun se pysyi hyvin erilaisen häiriön alla. Rekan parkkeerattua otettiin istuminen uudestaan. Kestoa puoli minuuttia, jonka  olin näkösällä. Palatessa koiran luokse se meni makuulle. Korjasin koiran asennon ja otettiin sama uudestaan. Nyt sujui ongelmitta, mutta jokseenkin alkoi olla hermot kireällä. Sa ottikin sen jotenkin itseensä ja seuraaminen oli kamalaa. Ei yhtään Sarpsamaisen innokasta! Se tuli kyllä mukana, mutta se innokkuus puuttui, koiruus vähän haahuili ja kontaktikin katkeili. Pari kertaa koira jäi seisomaankin niille sijoilleen! Sitä se ei ole tehnyt koskaan ennen. Parit taputtelut ja "anteeksiannot" ja koiruus oli jälleen oma itsensä. Loput liikkeet eli liikkeestä istuminen, metallinouto ja luoksetulo meni hyvin. Luoksetulossa koira sai lelupalkkansa pysäytyksen jälkeen. Loppuun otettiin vielä pari vauhtiluoksetuloa, seuruuta (innokasta!), vähän jäävien kertausta (meni jo paremmin) ja paikoillaan istumista (sekin sujui).


Ärsyttää, kun en vaan voi olla korjaamatta koiraa, vaikka tarkoitus olikin treenata palkkaamattomuutta. Ei mitään väliä sillä miten koira silloin liikkeistä suoriutuu, kunhan vain koiralla säilyy hyvä mieli tekemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti