maanantai 5. lokakuuta 2009

Ageja kierroksilla


Saralla oli kierrokset aivan kaakossa alusta loppuun, mikä näkyi lievänä korvattomuutena ja vinkuiluna. Koiruus karkasi heti omille sarjoilleen, jos en pitänyt sitä koko ajan käskyn alla.


Ohjelma aloitettiin täydellä keppisarjalla, joissa oli verkko vain toisella puolen. Kaikki sujui loistavasti verkon ollessa koiran vasemmalla puolen, mutta kun verkko oli oikealla puolella, Sa ohitti aina vikan välin. Lopulta laitettiin verkot toisellekin puolen, jotta saatiin onnistunut suoritus. Sitten hyppysuoraa kahdella hypyllä, muurilla ja suoran päättävällä hypyllä. Rimat oli 50-senttisiä ja muurikin oli maxi-kokoinen. Tässä koiran kierrokset näkyivät siinä, etten voinut liikkua koiran suorittaessa ettei rimat ja muurin palikat lentäneet. Suora sujui hyvin, jos lähetin koiran eteenmenoon, otin sarjan kutsuna tai käskytin sivusta liikkumatta. Kontaktiesteistä tehtiin puomia ja A:ta täyskokoisina. Puomia tehtiin namien ja naksun voimin, A:lla kontakti tehtiin hihnalla hidastamalla ja palkkaamalla. Loppuun hyppyjen ja putkien muodostamaa rataa, jossa pääpaino oli poispäinkäännöllä. Ei sujunut, jos otettiin mukaan eka putki. Silloin koira hyppäsi vastaan tulevan hypyn suoraan ilman takaakiertoa. Ilman putkea saatiin onnistuneita ohjauksia, jotka kuulemma jopa näytti hyviltä :)



Kotimatkalla tehtiin kontakteja taas portailla.


---


Päivällä Sa aloitti uuden tempun opettelua. Se on kumartaminen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti