maanantai 19. lokakuuta 2009

Poispäinkääntöjä


Kierroksia oli taas, etenkin alussa. Se murisi, haukkui ja näykki, kun tehtiin poispäinkääntöjä ilman esteitä. Radalla käännöt sujui kuitenkin hyvin. Sar kääntyy hyvin pienessäkin tilassa. Eka rata aloitettiin joko sisältä ohjaamalla tai sitten putkelle mentäessä tehtiin takaaleikkaus. Poispäinkääntö tehtiin ennen viimeistä hyppyä. Toisessa radassa kääntö tehtiin viidennellä hypyllä. Kaikki kerrat ei tokikaan sujuneet aivan loistavasti, Sa teki välillä soolorataa...



Ohjelmassa oli myös puomi ja A-este. Molempia mentiin nyt vauhdilla. Koirat namitettiin vain lopussa 2on2off-asentoon. Sara ei tunnu ihan vielä ymmärtävän asennon merkitystä näissä (vaikkakin se sujuu hyvin portailla tms.). Välillä on toivon pilkahduksia. Ylösmenokontakteissa se ei hyppinyt yli kontaktien. Ei edes puomilla, jota ennen tehtiin hyppy takaakierron kautta. Loppuun vielä puolikkaita keppejä puolittaisilla verkoilla. Meni niin hyvin, että kokeiltiin ilman verkkojakin. Väliin tuli hyviäkin pätkiä.


Jossain väleissä tehtiin kaukoja. Kaikki vaihdot metristä parista. I-s-vaihdossa koira tahtoi vähän tassutella. S-i-vaihto sitä vastoin oli ihan superhyvä. Kotimatkalla vielä 2on2offeja ja mäessä peruuttamisia. Peruuttamista tehiin myös portailla. Korkeammilla askelmilla ei vielä suju.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti