perjantai 1. lokakuuta 2010

Hajujuttuja


Keskiviikona ja perjantaina Rinna opiskeli kulmia jäljellä. Keskiviikon jälki alkoi 20 askeleen suoralla, sitten 90-asteen kulma oikeaan, 20 askelta ja purkki. Useampi leikkeleenpala oli parissa ekassa askeleessa, kulmassa ja ennen purkkia, muissa yksi askel per askel. Alussa penne vähän rynni, mutta muuten ihan kivaa menoa. Kulmassa se tarkisti ensin suoraa, sitten huomasi jäljen kääntyvän ja jatkoi hyvin. Purkilla ohjasin menemään maahan.


Perjantaina jäljellä oli ensiksi 20 askelta suoraa, sitten 90-asteen käännös vasempaan, 20 askelta suoraa ja 90-asteen käännös oikeaan, taas 20 askelta suoraa ja 45-asteen käännös oikeaan, jonka jälkeen vielä 10 askelta ja purkki. Namitukset samoin kuin edellisessäkin. Aluksi taas rynnimistä, sitten vähän vähemmän rynnimistä, ei kuitenkaan yhtä siistiä menoa kuin viimeksi. Ekassa kulmassa penne ei meinannut ymmärtää jäljen kääntyvän. Se haisteli parit ekat askeleet kulman jälkeen ollen jälkeä kohden. Sitten vasta kääntyi jäljen suuntaisesti ja lähti etenemään oikeaan suuntaan. Toinen kulma meni paremmin, mutta pentunen jätti yhden askeleen kulman jälkeen kokonaan haistelematta. Vika, tiukempi kulma menikin sitten oikein hyvin :) Purkilla ohjasin taas maahan.


Rin on edelleen jatkanut säännöllisen epäsäännöllisesti hajuerottelutreenejä. Tällä hetkellä penne etsii hajustettua risua tarmokkaasti niin kauan kunnes löytää. Hienosti se on ymmärtänyt idean ja heti käskyllä painaakin nenänsä maahan :) Palkkauksen kanssa saa vaan olla tarkkana, sillä Rimppa mielellään silppuaisi oksan...


Rinna on myös leikkinyt sisäsiistiä koiraa viime aikoina (eli päivisinkin pidättää 9 h). Pari kertaa viime viikon aikana olen joutunut tarttumaan luutuun, mutta selkeästi sisäsiisteydestä alkaa siitäkin olla jo haju pennellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti