keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Päivän korvat



Se on toisinaan pystyssä! :)



Harvinaisempaa on, että molemmat on! (Kököt kuvat, mutta ne on todistusaineistoa.)


---


Maanantaina SARAN agitreeneissä rata oli peilikuva viime kisojen ekasta radasta. Treenatessa tilaa oli tokikin vain puolet hallista, joten radassa oli tiukempia kulmia. Kokeilin pariin kohtaan eri ohjaustyylejä. Hypyn 11 otin ensin takaakiertona ja lähetin koiran kepeille hyppyjen välistä vaikeasta kulmasta. Sas haki ekan keppivälin oikein hienosti! Kokeilin myös yrittää ehtiä hyppyjen toiselle puolen valssaamaan, mutta koska en ehtinyt kunnolla, olin myöhässä ja ohjaaminen oli huonoa ja siksi koira pyöri ylimääräistä. Eka jäin 14. hypylle vastaanottamaan koiraa ja sen jälkeen kiilasin sen muurille. Toimihan sekin, mutta koiran juoksulinjaan tuli terävä kulma, ei siis hyvä. Toisella kertaa peruutin hypyn ja muurin välissä. Sekin oli ok. Parasta kuitenkin oli tehdä se sylkkärillä (vaikka tätä epäilinkin, ajattelin koiran ampuvan suoraan putkeen hypyn jälkeen). Eli siis koiran otto putkesta oikealla kädellä, vaihto ohjaavaksi kädeksi vasen ja sillä ohjaus hypylle. Sitten sylkkäri muurille.



RINNAKIN oli mukana. Se teki perusasentoja, eteentuloa ja maahanmenoja. Lisäksi leikittiin. Penne toimi loistavasti kovassa häiriössä! Toisella puolen haukkui koirat ja toisella puolen vedettiin agirataa eikä penne välittänyt niistä pätkääkään. Rinna osaa näköjään "Riittää"-käskyn, joka tarkoittaa meillä homman loppumista. Rinna on oppinut paljon asioita ihan vain ilman opettamista. Tämän lisäksi pentu irroittaa lelusta "Kiitos"-käskyllä. Viikonloppuna huomasin sen lopettavan hyppimisen vasten, kun sille sanoo "Alas". Sitäkään ei olla koskaan treenattu. Rin osaa myös kerjätä lelu suussaan. Se pentu on oppinut seuraamalla Saran tekemisiä. Saralle opetin sen aikoinaan hyvin vuoksi (ja toki koirat poistuu kerjäämästä "Pois"-käskyllä). Aika hassu pentu se on :)


---


Tiistaina aamulla RIN pääsi ensin lenkille. Penne veti tuttuun tapaan metsässä hepulit ja kesken hepulien käskin sen etsimään hajustettua oksaa. Hienosi pentu vaihtoi virettä hajustelumoodiin! Pentu joutui tällä kertaa aika pitkään etsimään ennen kuin oikea oksa löytyi, sinnikkäästi se jaksoikin! Sitten lehtipohjalle hevosenkengän mallinen jälki (kaarto vasempaan). Joka askeleella oli nami, ennen purkkeja enempi. Ekat 20 askelta oli lihapullaisia, sitten purkki ja Frolicia 30 askelta ja purkki. Siitä vielä 40 Frolic-askelta ja vika purkki. Purkkeihin pakkasin lihapullaa, jotta niistä tulisi pennun mielestä mielenkiintoisempia. Sivutuuli oli aika kova ja vaikeutti selvästi pennun menoa, penne ei edes meinannut löytää jäljelle! Lihapullaosuus oli aika pyörimistä, Frolic-osuuksilla meno oli suoraviivaisempaa. Kertaalleen pentu nosti päänsä maasta ja käveli pari askelta jäljen sivuun, haki takaisin jäljelle, mutta olisi jatkanut takajälkeä. Käänsin pennun oikeaan suuntaan ja matka taas jatkui. Namien vaihtuminen toiseen laatuun ei vaivannut pentua ollenkaan. Kahdella ekalla purkilla ohjasin pennun maahan, vikalla riitti purkin kopautus. Pentunen kävi vielä räpiköimässä lammen rannassa ja veri kunnon hepulit siitäkin :D


Sitten SARAN lenkkivuoro. Lenkkeilyn lisäksi Sa teki janatreeniä, molempiin suuntiin tehtiin yksi kipale. Eli muutaman kymmenen metrin suora, jonka päässä oli keppi. Koira näki jäljen teon. Ekassa (vasempaan) jana oli viitisen metriä pituudeltaan. Hienosti koiran kulki janalla suoraan ja nosti jäljen. Toisella (oikeaan) janalla oli pituutta kymmenisen metriä. Kesken sen iski vastatuulen puuska ja koira eteni vinoon pari kertaa. Näissä jäin seisomaan paikoilleni ja koira korjasi itse itsensä takaisin suoralle linjalle. Keppi-ilmaisut oli hyviä, koiraa ei hämännyt suureen kivilohkareeseen päättyvä jälki vaan se jäljesti tiiviisti kiven vierustalle ja ilmaisi kepin siellä. Näitä janoja lisää. Aiemmat janatreenit ei ole tuottaneet tulosta, mutta tää näytti heti hyvältä.


Tiistai-iltana oli RINNAN agitreenivuoro. Rin teki puomin alastuloa. 2on2offin perusteet pitäisi opettaa muualla ensin kuntoon, nyt mennään vaan namituksella. Eteenmenoa tehtiin parin esteen (ponnarit rimojen kohdilla) kanssa sekä lelun odottaessa maassa että sen ollessa avustajalla. Yhdistin mutkaputkeakin, mutta Rimpan muisti riitti vain putkeen ja yhteen hyppyyn... Putkia tehtiinkin sitten runsaasti. Tai Rinna teki. Se siis teki putkia taas varsin itsenäisesti, haki niihin jopa pimeistä kulmista! Putkilla kokeilin myös takaaleikkauksia. Ne ei haitannut pennun menoa. Siivekettäkin kierrätin. Kierroissa välillä pentu kestää parinkin kierron ohjauksen, välillä ei. Pussia tehtiin pitkästä aikaa. Helpotettujen jälkeen se sujui taas ilman helman nostoakin. Lisäksi naksuttelin kosketusalustaa. Alkujumin (penne tuijotti putkea) sujui sekin. Muutamaan otteeseen Rin karkasi muiden pentujen luokse. Juurikin niinä hetkinä milloin huomio ei ollut 100-prosenttisesti pennussa...


SARAKIN oli mukana ja tauotti Rimppaa. Sen kanssa lähinnä keskityttiin puomin kontakteihin, itsenäisempiin alastuloihin. Sarahan kestää alastuloissa sen, että juoksen koira ohi tai otan sivuttaisetäisyyttä. Sitä se ei kestä, että jään reilummin jälkeen. Silloin Sa alkaa himmailemaan alastulolla. Ajattelin näppärästi ja nopeasti korjata ongelman kosketusalustan kanssa. Se ei vaan ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Sara kyllä juoksi nopsaan alastulolle, mutta ei suinkaan koskenut alustaa vaan jätti sen etutassujen väliin. Kokeilin myös kauempana odottavaa namialustaa ja lelua. Nämä toimii, jos koiran ei tarvii pysähtyä kontakteille lainkaan... Luulenpa, että kosketusalustan kanssa jatketaan. Ruudussahan oli alkuun sama ongelma eli koira tarjosi vain etutassujenvälialustaa. Se korjaantui ihan itsekseen. Sara kertasi pari kertaa pussiakin niiden miljoonan puomitoiston lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti