perjantai 3. joulukuuta 2010

Sporttikoirahallilla


Meillä on nyt mahdollisuus treenata to-pe yönä Sporttikoirahallilla Juvanmalmilla vaikka koko yö. Tällä kertaa agiloitiin ja tokoiltiin. SARAN agilityt keskittyi keppeihin ja puomiin. Kepeillä treenattiin keppien itsenäistä suoritusta minun jäädessä taakse. Kyllä koira etupalkan avulla pujotteli koko sarjan, mutta vähän näytti usko olevan vähissä. Lisää treeniä vaan niin koirakin saa varmuutta ja nopeutta suoritukseen. Jostain syystä puomilla Saralla ei ollut normaalia määrää vauhtia (ehkä arasteli kevyempää puomia?), joten irtoamisen sijaan keskityttiin alastuloihin. Sarahan pitää liikaa kontaktia minuun alastulolla ja sen myötä jopa kääntyy minua kohden. Haluaisin sille enemmän eteenpäin vievää asennetta. Siinä riittääkin työtä. Nyt pidin etupalkkaa ja tutustutin Saraa uuteen vapautuskäskyyn (”Jes” entisen ”Tule”-käskyn sijaan). Pitää ottaa näihin myös putki vetämään. Lisäksi Sarppa teki jokusen putken ja renkaan sekä kahdella hypyllä kahdeksikkoa (takaakierto ja heti hypyn jälkeen käännös). Rimat oli ihan matalana ja voi kuinka se oli Sarasta ensin outoa! Ekoissa hypyissä se ei oikein osannut suhteuttaa hyppyään. Tokona Sa teki häiriöseuruuta kohti putkien suita. Alkuun jouduin huomauttamaan kontaktin tippumisesta, mutta sitten se alkoi taas pysymään. Normaalin tempon lisäksi tehtiin hidasta. Jääviä tehtiin kaikkia sekaisin sekä koiran tullessa vapaana sivulla että minun peruuttaen. Sas osasi! Pitää vaan välillä muistaa treenata myös asentojen pitämistä, nyt vapautan sen heti asennosta. Kaukoja tehtiin rima takatassujen edessä. Nyt sujui hyvin sekin.


RINNAN agility alkoi putkilla. Täysmustaa L:n mallista putkea penne ei vaan voinut mennä. Piti loiventaa ennen kuin se alkoi sujumaan ja sitten se olikin taas niin kiva että ällänäkin saattoi varastaa joka välissä. Kahdella kaariputkella seisoin ohjaamassa putkien välissä, hyvin penne meni ekaankin putkeen eikä juossut suorinta tietä minun luokse. Ohjauskuviona opeteltiin välistävetoja kahdella esteellä (ilman rimoja). Minun peruuttaessa sujuu, mutta jos rintamasuunta on sama Rin irtoaa liikaa ja kiertää parikin siivekettä yhdessä välistävetoyrityksessä. Lisäksi naksuteltiin puomin alastuloa. Temppupuolella ja agiinkin liittyen opeteltiin jalkojen väliin tuloa (”Pelottaako?”). Tokossa tehtiin perusasentoja ja vähän seuruuta (vaikeaa ilman peiliä), jokunen maahanmenokin sekä kosketusalustaa. Kosketusalustaan edelleen kaivataan kestoa, etenkin kauempaa lähettäessä kesto ei onnistu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti