keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Vuodet 2010 ja 2011


SARAN tavoitteena tokossa oli kerätä koularin verran ykköstuloksia voittajaluokassa. Se onnistui, koiran nimeä koristaa nyt TK3. Yhteensä kuusi koekäyntiä se vaati. Ykköstulosten lisäksi saatiin aikaiseksi yksi kakkos- ja kolmostulos sekä keskeytetty koe. Luokkavoittoja tuli kolme ja kahdessa kokeessa sijoitus oli toinen. Mukaan mahtui myös piirinmestaruuskoe (KV-koe). Ensi vuodelle tavoitteena on tehdä koirasta vaatimattomasti valio.


Agilityssä tavoitteena oli saada kummallekin kisakokemusta. Se menikin paremmin kuin uskoinkaan, sillä seuraavaksi kisataankin sitten kakkosluokassa. Saran kanssa kisattiin yhteensä 10 starttia. Kolmen nollan lisäksi tehtiin kuusi hyllyä sekä yhdeltä radalta kerättiin 15 virhepistettä. Nollista kaksi tuli voiton kera ja yksi otettiin vastaan kakkossijalla. Ensi vuoden tavoitteena on nousu kolmosiin. Lisäksi keppejä ja kontakteja työstetään itsenäisemminksi ja nopeammiksi, opetellaan uusia ohjauskuvioita ja yritetään saada koiran kaarteita pienemmiksi. Alkuvuodesta osallistuttaneen hyppytekniikkakurssille ja yritetään parantaa koiran hyppytekniikkaa entisestään.


Pk-puoli jäi vähäisemmelle huomiolle. Jälkiä tuli tehtyä aika harvakseltaan. Vähäisestä treenimäärästä johtuen mentiin osaamisessa välillä huonompaan suuntaan, mutta lopputulos on kuitenkin plussan puolella. Janatreeneissä päästiin eteenpäin, mutta ne kaipaa edelleen paljon treeniä. Jälkeä tehdään myös ensi vuonna, samoin esineruutuja. Lisäksi tottista (esteet, eteenmeno, paukut) voisi treenata enemmänkin. Suurempia tavoitteita pk-puolelle en vielä ensi vuodelle aseta, paitsi että se auto ois kiva...


Näyttelyissä ei käyty, ei ehkä mennä ensi vuonnakaan :p


Terveyttäkin oli. Tällä kertaa tutkimusvuorossa oli silmät ja polvet. Molemmat oli priimaa. Nyt on toistaiseksi koirasta kaikki terveystulokset saatu. Ensi vuodelle ei jää mitään tutkittavaa.


Muuta ei juurikaan vissiin tehty. Paimennusta käytiiin kokeilemassa. MH-kuvauspaikkaa ei saatu. Ensi vuonna voisi olla aiheellista jo mennä luonnetestiin.


Sara sai kuluvana vuonna myös kaverin. RINNALLE en osaa asettaa vielä mitään varsinaisia tavoitteita. Penne on aloittanut niin tokon, agin kuin pk-jäljenkin parissa ja lisäksi se on kokeillut paimentamista. Edetään kaikessa mitä sitten thdäänkin pennulle sopivaa tahtia ensi vuonnakin. Näyttelyissä voitais kuitenkin käydä. Hoo ois kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti