tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hyppelyä


Tiistaina käytiin Sporttikoirahallilla Inkan ja Saran kanssa.


RINNAN kanssa ensimmäisenä oli vuorossa leijeröintiharjoitus. Rinnan kanssa rataa tehtiin vain putkeen asti.



Ensin lelu jätettiin toisen esteen taakse ja kun se sujui siirrettiin lelua kolmannen esteen taakse. Sitten putkeen asti. Putkihakuinen Rin haki putkeen paremmin 4. esteen jälkeen kuin 5. esteeltä. Vitosen jälkeen se teki laajaa kaarta (koska mulla oli ohjaus pielessä). Lähetyksissä mun piti olla putken suun tukkeena, sillä hyppyjen sijaan penne hakee paljon paremmin putkea. Hypyissä oli rimat alhaalla (sisempi pää maassa, toinen kannattimella) eikä pentu edes joudu hyppäämään niitä. Senkus vain juoksee. Hyppyesteillä ei siis ole Rinnalle juuri mitään merkitystä vielä. Se juoksi myös sujuvasti siivekkeen ja putken välistäkin. Voisi alkaa nostaa rimoja jo sen verran, että pentu joutuu hyppäämäänkin ja ehkäpä mieltäisi hypytkin suoritettaviksi esteiksi.


Toisena harjoituksena hyppytekniikan taipuminen. Siinä oli pelkät speed pumbit, välit 6 ft. Tää sujui ihan hyvin. Loppuun vielä perussarja suoristamaan. Käytin nyt palkkana vinkupalloa ja se tuntuu toimivan hyvin. Mäiskittävillä leluilla Rin alkaa rallattelemaan ympäriinsä itseään paiskoen, mutta pallon kanssa se tuo sitä minulle heitettäväksi. Pallo ei myöskään ole niin kiihdyttävä kuin nuo muut lelut ja se toimikin nyt hyvin palkkana hyppytekniikassakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti