tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pikapalauttelut


Aamusella käytiin pikaisesti treenailemassa lähikentällä. SARALLE ensin ruutua, merkiltä molemmista suunnista. Merkit oli kaikki aika kivoja, pari oli supersäpsäköitäkin :) Ruudussa oli ensin lelu takanurkassa. Sitten ilman lelua pysäytyksillä. Nekin sujui oikein hyvin. Jääviä kerrattiin ensiin nameja heitellen. Sitten zetaa, järjestys s-i-m. Kävelin koiraa ympäri pari kertaa joka pysäytyksessä ja kyllähän vain, ekassa koira olisi lähtenyt mukaan pelkästä ohikävelystä. Koiralle palautus paikoilleen eikä se enää ennakoinut seuraamaanlähtöjä. Istuminen meni seisomiseksi ja meni hetki ennen kuin istuminen oli istumista. Sitten zeta toiseen suuntaan. Ainoana pysäytyksenä istuminen vikassa sakarassa. Hyvä. Ja vielä zetaa pelkällä seuruulla. Hyvää. Kaukoja tehtiin eri matkoilta. Muut sujui, mutta s-i-vaihdossa Sa tuli lähes joka kerta muutaman sentin eteenpäin. Paitsi jos itse peruutin, silloin koirakin peruutti vaihdoissa kymmenisen senttiä per vaihto. Hehe :p


RINNAN kanssa tehtiin seuraamista suusta palkaten. Ihan kivanoloista, jopa juoksussa oli suht tiivis. Meinaa vaan edistää, joten pitää olla tarkkana palkkauksen kanssa. Askeleet ja käännökset oli hyviä. Pennen kanssa vielä kuivaharjoteltiin vekkiä, valssia, sylkkäriä ja poispäinkääntöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti