torstai 4. elokuuta 2011

Torstai


RINNA kävi fysioterapeutti Petra Senllman-Niemenpalon käsittelyssä Aistissa. Maallikon silmin Rin on liikkunut paremmin sitten viime fyssarikäynnin (ravaa selkä rentona ja venyttelee itse sekä etu- että takaosaansa). Selässä oli nyt jumia rintarangan alueella, ne saatiin hierottua auki. Varsinainen käynnin syy oli se, että Rin liikkuu aina täysiä eikä sillä ole syviä pikkulihaksia tai se ei käytä niitä niin paljoa kuin olisi suotuisaa. Takaosassa Rinnalla on hyvinkin lihaksia, se ei vaan käytä niitä aktiivisesti. Etuosasta puuttuu rintalihakset, mikä on tokikin nuorelle koiralle tavallista. Saatiin jumppaohjeita, joiden parissa jumppaillaan nyt ahkerasti. Seuraava käyntikertakin varattiin muutaman viikon päähän.


---


Illalla oli SARALLA agia. Lämmintä säätä oli taas.



Ensimmäinen rata sujui ihan hyvin. Koira valitsi oikeat putkipäät. Ennen A-estettä palkkasin koiran ja A:ta tehtiin ilman hurjaa vauhtia. Alastulot oli hitaat. Sara ei nyt tiedä, mitä siltä halutaan. Mietinnässä onkin palata takaisin pysäytyksiin...



Toisella radalla putkijarrutus toimi hyvin sekä myöskin jarrutus 5. esteellä. Hiottavaa oli esteillä 2.-3. kaarteen pienentämiseksi ja etenkin 8.-9. esteillä. Tiukan putkikääntämisen jälkeen koira oli huonossa kulmassa seuraaville esteille ja kaarretta tuli helposti kasin ja ysin väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti