tiistai 7. toukokuuta 2013

Pellolla

Tein Luukin pellolle koirille ensin jäljet ja niiden vanhetessa käytiin pk-kentällä. SARA teki ensin alle pari eteenmenoa lelulle ennen ampumista. Ammuin kaksi laukausta peräkkäin lähellä, hihnan mitan päässä koirasta. Sara reagoi samallalailla kuin viimeksikin eli vinkui, tärisi, häntä meni koirien väliin ja koira pyrki pois. Heti ammuttuani otin koiran hommiin. Tehtiin lisää eteenmenoja lelulle ja koira sai muutenkin juosta pallon perässä. Se teki hyvin töitä, vaikkakin tuntui olevan vielä vähän stressaantunut.

RINNA oli ampumisen ajan paikkamakuussa. Ampuminen ei edelleenkään ollut mitään merkitystä Rinnalle. Saran palauttelujen jälkeen sekin pääsi tekemään eteenmenoa. Tehtiin ensin pari kertaa lelulle. Koira yritti moneen kertaan lähteä haukun kanssa matkaan, mutten päästänyt sitä ennen kuin se oli hiljaa. Loput lähdöt se teki sitten hiljaisesti. Tehtiin väliin pari kertaa tyhjään lähetyksiäkin ja niissä maahanmenot. Koira juoksi hyvin. Se meni kertakäskystä maahan, mutta voisi se mennä vähän nopsemminkin maahan. Lopuksi vielä lelulle juoksu. Ennen lähetyksiä odotin koiran ottavan kontaktin, pari kertaa palkkasin sen siitä repimäleikillä. Tehtiin vielä vähän seuraamista kainalopalkalla. Pallo kainalossa saa koiran edistämään, nännäri vähemmän.

SARAN otin vielä juoksemaan pallon kanssa ja otin vähän myös seuraamistakin. Koira oli ihan rentona. Mutta kun pakkasin pyssyä pois, koiraa alkoi taas arveluttaa. Pääsin koirat vapaaksi juoksemaan rundin kentälle ja Sarakin rentoutui jälleen.

Sitten takaisin pellolle. Jäljet ehti vanheta tunnin. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, mutta tuulinen. Maa oli kuiva. Odotin tämän yhdistelmän tuottavan vähän ongelmia, joten otin liinan keskiosasta kiinni. SARAN jälki oli n. 200 metriä pitkä kahdella 90-asteen kulmalla oikeaan ja kahdella kepillä. Koira suoriutui muutaman metrin janastaan hyvin, mutta jäljen nostossa sillä oli ongelmia. Koira siksakkasi rankasti jäljen päällä ennen kuin sai siitä kiinni. Loput jäljestä hoitui hyvin.

RINNAN jälki oli n. 400 metriä pitkä. Kulmia oli kolme: yksi loivempi ja kaksi 90-asteen kulmaa, kaikki vasempaan. Keppejä oli kaksi. Janalla koira meni reilusti jäljestä ohi ja palasi sitten takaisin nostamaan jäljen. Taisi tuuli tehdä koiralle kepposen. Rinnallakin oli hieman ongelmia jälkeen kiinnittymissä, mutta sitten koira alkoi menemään taas junana. Loiva kulma meni ongelmitta. Ekasta kepistä koira sai vainun jo kauempaa ja veti raivolla sinne. Muissa kulmissa koira meni ensin kulman yli ja joutui sitten hakemaan jäljen uudestaan. Loppua kohden Rinna alkoi selvästi väsymään. Se piti taukoja, seisoi vain paikoillaan ja läähätti. Taukonsa pidettyään se jatkoi jäljestämistä itse. Vika keppi jäi ilmaisutta. Rinnan keppimotivaatiota on nostettu, muttei se ehkä vieläkään ole paras mahdollinen. Nyt kuitenkin jäi sellainen fiilis, että keppi jäi ilmaisematta enemmänkin siksi, että koiralta oli jo niin puhti pois eikä se enää jaksanut keskittyä. Rankkaa oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti