tiistai 17. syyskuuta 2013

Siasta perhoseksi

RINNA oli alkuun kamala aksatreeneissänsä, mutta treenin kuluessa siitä kuoriutui mukavampi. Muurin palikat oli herkässä. Ilmeisesti koira ei kyennyt renkaan suorittamisen jälkeen rytmittämään askeliaan helposti. Myös pari rimaa tuli alas ihan vain minun kiirehdittyä ohjauksessa. Rinna kostaa näissä heti :p Pöytä ja keinu oli pitkästä aikaa radalla. Kumpikin sujui.


---

HAU:n tokoissa SARA osallistui paikallaanoloihin. Istuminen ja makuu sujui kummatkin.

Sitten Sara teki kaukoja. Ensin koiran juoksutus mutkaputkeen, siitä stoppaus ja kaukot. Stoppeihin annoin käskyn lisäksi vartaloavut ja Sara teki nättejä stoppeja pidemmältä etäisyydeltäkin. Kaukotkin se teki hyvin, mutta ekassa s-i-vaihdossa se saattoi peruuttaa. Lopuksi Sara sai vielä juosta putkesta ruutuun kosketusalustalle. Ajetaan nyt sisään sitä, että ruudusta löytyy alusta.

RINNA teki seuraamista hihnassa siten, että appari veti koiraa hihnasta takana, sivulla tai edessä. Alkuun tällä ei ollut haluttua vaikutusta, mutta sitten Rinna alkoi tekemään töitä pitääkseen paikkansa. Tehtiin vielä seuraammista tavallisemmin ja koira tuntui tekevän parempaa seuraamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti