maanantai 5. tammikuuta 2015

Harkkatokossa

HSKH:n tokoryhmä järjesti eilen harkkatokon, johon osallistuin vanhempien koirien kanssa. Namitin kumpaakin sopivissa kohdissa vireen säätämiseksi. SARA on taantunut :/ Se teki useamman vanhan virheensä. Lisäksi sen ääntelyt oli niin herkässä, etten uskaltanut antaa sen olla vapaammin palkkaustilanteissa. Liikevälit se kylläkin kulki hyvin mukana ilman, että mun piti juurikaan ajatusta uhrata sille.

Paikallaanolot tehtiin ensin. Piilopaikka oli vinosti riviin nähden. Istuminen sujui hyvin. Makuussa jouduin auttamaan koiran pään maahan ja sivullenousuun tarvittiin kaksi käskyä. Itse makuu pää maassa sujui hyvin. Alku ja loppu vielä kuntoon, niin uusi liike on valmis. Jostain syytä Sara ottaa noissa painetta, joten rentoutta tarvitaan lisää.

Yksilöliikkeet aloitettin zetalla. Sara oli liian kiihkeänä. Se seurasi rumasti, asennonotot oli huonoja, asennot vinoja ja lisäksi koirasta pääsi ääniä. Luoksetulossa pysäytykset oli vanhaa Saraa, se on nyt osannut pysähtymiset paremminkin. Ruudussa koira ennakoi maahan. Koitin korjata, mutta Sara lähti liikkeelle ruudussa ja paikanhaku meni säätämiseksi. En käskenyt monesti vaan kävin fyysisesti siirtämässä koiran oikeaan paikkaan. Noudoissa koira tuli järjestäin luovutuspaikkaan vinoon. Tähän taas treeniä. Kaukoissa koira ei tehnyt ekaa m-i-vaihtoa lainkaan ja muutkin vaihdot oli huonosti tehtyjä. Se ei lyhentänyt asentoaan seisomaannousuissa ja muutenkin koira oli jotenkin jähmeänä. Kaukoissahan Saralla on tällä hetkellä jotain syystä väärä mielentila. Se joko ääntelee tai sitten ottaa paineita. Nyt jälkimmäistä. Seuraamista nyttemmin työstetty rennommaksi ja siltä se nyt tuntuikin. Palkkailin välillä koiraa. Jokunen vino perusasento, mutta muuten edes joku liike oli jotenkin toimiva.

 
RINNA sitä vastoin yllätti positiivisesti. Odotin kaaosta, mutta koirahan oli aika kivasti mukana. Väsytin sitä lenkkeilyllä ja pallon perässä juoksemisella. Lisäksi sehän oli paikalla muutaman tunnin odottaen omaa vuoroaan. Vauhdissa ja tekniikassa tämä näkyi, mutta koiran mielentila oli parempi. Jos pitää valita, niin mieluummin näin päin. Seuruussa oli tutut viat, eli koira edisti ja poikitti sekä jokunen perusasento askeleissa oli vino, mutta ääntelyä ei tullut. Liikkeestä istuminen oli ok. Luoksetulossa käytin takapalkkaa, mutta silti pysäytykset ei olleet ripeitä. Se pysähtyi kuitenkin. Ruutuun koitin saada koiraa oikeaan mielentilaan siinä onnistumatta. Lähtöääntä ei päässyt, mutta koira ei ollut tekemisissään määrätietoinen vaan ennemmänkin epävarma. Noudoissa namitin koiran ennen lähtölupaa. Näissäkin vauhtia ei juurikaan ollut. Metallin koira toi ravilla, samoin tunnarin. Tunnarissa oli muutakin epävarmuutta mukana. Rin oikean löytymisen jälkeen vielä tarkasteli ja pudotti kapulaa luovutuksessa. Epävarmuus näkyy juurikin eniten luovutuksessa. Kaukoissa Rin liikkui s-i-vaihdossa, joka on edelleen se tekniikaltaan huonoin. Treeniä siis niihinkin.


Illalla hallilla, ensin DOT. Ekana tehtiin eri asentoja. Sitten kummallekin puolen sivulletuloja. Nämä on nyt yhtä vahvat. Imutusseuraamisessa tuntuu, että pentu tavoittelee nameja liian kovasti. Pitää miettiä miten tästä edetään. Tehtiin myös liikevälejä eli palkkailin pentua, kun se aktiivisesti kulki mukana. Lopuksi tehtiin ekaa kertaa ruutua eli ruudussa olevalle namialustalle juoksua. Matkan sai helposti kasvatettua koemittoihin, tokikin yhdessä vietiin aina namit alustalle.

Isommat teki korjaussarjaa päivemmälle. SARALLA olikin monta asiaa korjattavana. Aloitettiiin ruudulla. Eka kerta oli hyvä, mutta jo toisella koira teki saman kuin harkkatokossakin. Se ennakoi maahanmenon ja kun käskin sen uudestaan seisomaan se aloittikin sen sijaan säntäilyn. Pistin tälle stopin ja alkoi taas sujumaan. Merkkiä tehtiin erikseen, se kun oli aamummalla huono. Heittelin kapuloita ensin merkin taakse ja käskin koiran merkille. Tämä sujui. Vaikeutui, kun heitin kapulaa merkillemenolinjalle. Saatiin sekin sujumaan ja sitten Sara alkoi tarjoamaan maahanmenoa merkin takana. Tästäkin väännettiin. Kapulan tuonteja tehtiin erikseen. Näissä annoin jalka-avun suoraan luovutusasentoon tuloon. Toimi nyt, toivottavasti koira muistaa tämän. Jääviä tehtiin peilin edessä. Oikeassa mielentilassa ne sujuu. Otin koiraa mukaan seuruuseen kävellessäni koiraa vastaan. Näissä Sara koitti ensin kiepsahtaa pidempää reittiä sivulle, mutta pienin avuin sain sen ymmärtämään lyhemmänkin reitin olemassaolon. Kaukoihin sain koiralle painetta heittämällä palloa koiran taakse. Se teki nyt kaikki vaihdot yhdestä käskystä, mutta jähmeästi. Tuosta mielentilasta pitäisi päästä ylitse. Sitten vielä tunnaria isommalla kapulamäärällä. Kapulat oli kiinni toisissaan. Ekalla onnistui, mutta sitten koira toi kahdesti oikean kapulan viereisen. Noudatin koiraa, kunnes oikea nousi kerrasta. Tarkkuutta näköjään pitää taas ottaa treeniin mukaan.

RINNA aloitti luoksetuloilla. Tehtiin takapalkan kanssa ja takapalkkaa häivyttäen. Takapalkalla koira tekee paremmin, mutta ei pysäytykset ilman sitä ole tällä hetkellä ihan mahdottomiakaan. Kaukoja koira ei osaa vielä teknisesti aivan oikein. Niitä saapi siis treenata. Tunnari tehtiin paristi. Kapulat oli sekaisin ja oikea oli läjän keskellä. Rinna jää helposti haistelemaan vain reunimmaisia, joita se nytkin kiersi ympäri ennen kuin ymmärsi kapuloita olevan keskelläkin. Lopuksi Rin sain tehdä pientä temppusarjaa kapulan kanssa. Se teki seuraamista ja liikkeestä istumista kapula suussaan sekä kapulan kanssa ja ilman eteen ja sivulletuloja niihin ympättynä. Aika sujuvaa, mutta ensin koiran mielestä ei missään nimessä voinut siirtyä edestä sivulle ilman kapulan luovutusta välissä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti