keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tuplasti tuplat

Viikonloppuna koeteltiin taas turnauskestävyyttä, kun kisasin neljässä tokokokeessa viikonlopun aikana. HSKH järjesti maajoukkuekarsinnat aamukokeina ja illalla oli muut luokat. Aamukokeissa kisasin SARAN kanssa ja iltaisin RINNAN kanssa. Vietettiin koko viikonloppu siis Ojangossa.

Lauantain karsinnan tuomareina oli Carina Savander-Ranne ja Pirkko Bellaoui. Ensin tehtiin yksilöliikkeet, jotka oli jaettu molemmille tuomareille kahteen kehään. Lopuksi tehtiin paikallaanolot, nekin kahdessa kehässä. Saatiin jälleen kirjalliset arvotelut. Saran suoristusvuoro oli puolivälissä.

Luoksetulo  8½
Pistemenetykset liian hitaista pysäytyksistä.

Ruutu   9½
Arvotelulomakkeessa on maininta nykäisystä ruudussa, jota en huomaa videolla?

Seuraaminen   7½
Sara taas yritti käännöksessä vasempaan juoksussa kiertää mut ympäri. Miinusta myös tiiviydestä. Kehut tuli koiran paikasta, perusasennoista ja kontaktista. Tuomari ei kuullut, mutta äännähteli se :p

Ohjattu nouto   9
Miinus hidastuksesta merkillä.

Video Kehä 1

Tunnari   8
Vähän hätäinen.

Kaukot   7
Koira tuli vaihdoissa eteenpäin. Lisäksi lapusta maininnat asennoissa hitaudesta, ryhdittömyydestä ja vinoudesta. Multa lisäyksenä vikinä jätössä.

Metallihyppynouto   9½
Ei kympin suoritus.

Zeta   8½
Miinukset hitaista asennoista, Saraksi asennonotot kuitenkin ihan ok.

Video Kehä 2

Paikallaan makaaminen   8
Vinosta perusasennosta vinoon makuuasentoon. Mun moka, olisi pitänyt tarkistaa koiran perusasennon suoruus.

Paikallaan istuminen   10
Hyvä.

Tulos: EVL1, 273,5 p. ja sijoitus 16./41.

Saran mielentila vääristyi kehästä toiseen siirryttäessä. Se oli liian korkeassa vireessa toisessa kehässä. Sain sen kyllä taas matalammaksi, mutta vasta vikaan liikkeeseen. Väärä mielentila kostautui etenkin kaukoissa. Noin muuten Sarppa teki ihan omantasoisensa suorituksen. Olen tyytyväinen :)

Toisena päivänä Saralla oli enempi väärä mielentila. Liikkeet tehtiin samalla jaolla kahdessa kehässä. Tuomareina Pirkko Bellaoui ja Pernilla Tallberg. Tällä kertaa paikallaanolot oli ensin ja loput liikkeet sitten. Arvonnassa saatiin heti alkupään vuoro.

Paikallaan makaaminen   8½
Hidas maahanmeno ja lonkkautuminen.

Paikallaan istuminen   10
Hyvä.


Video Kehä 1

Ruutu   8
Toivotaan lisää vauhtia.

Luoksetulo   7½
Alun maahanmeno ja pysäytykset saisi olla napakammat.

Ohjattu nouto   8½
Merkin keilaus ja kapulan puru.

Seuraaminen   7½
Pari vinoa perusasentoa ja ääntä :/

Video Kehä 2

Tunnari   6½
Rumaa käytöstä kapuloille ja kapulan puru.

Metallihyppynouto   9½
Löysä kapulan pito luovutuksessa.

Zeta   8½
Miinusta mun liian hitaasta kävelyvauhdista!

Kaukot   6½
Ekaan vaihtoon (m-i) kakkoiskäsky. Muut miinukset liian matalasta asennosta seisomisissa (?), ei vähennyksiä liikkumisesta (tuomarin puoleinen takatassu pysyi paikoillaan).

Tulos: EVL1, 256,5 p. ja sijoitus 28./36.

Kaiken kaikkiaan ihan saramaiset suoritukset. Eli tiedän edelleen mitä treenata ;)

Rinnan lauantain kokeessa tuomaroi Anne Nokelainen. Paikkamakuu suoritettiin ensin ja loput liikkeet sitten sekaisessa järjestyksessä.

Paikallaan makaaminen   9½
Lonkkautui.

Video

Seuraaminen   9
Pari lähtöääntä.

Kaukot   0
Reilusti liikettä s-m-vaihdossa ja perusasennon ennakointi.

Tunnari   7
Ennakointi kapuloille ja liian tiivis luovutus.

Luoksetulo   5
Tuomari rokotti valuvista pysäytyksistä. Lisään virhelistaan vinkumisen jätön jälkeen ja koiran omaperäisen sivulletulon (pitäisi tulla eteen ja siirtyä suoraan vasemmalle, ei takaa kiertäen).

Liikkeestä istuminen   8½
Alkuvikinät.

Ruutu   9
Ei lähtöääniä, mutta Rin vinkui ruudussa minun käännettyä koiralle selän.

Metallinouto   8
Lähtövinkaus ja perusasennon ennakointi.

Hyppynouto   6
Kimeämpi lähtöääni ja suurempi ennakointi kuin edellä.

Kokonaisvaikutus   8
Miinukset äänistä.

Tulos: VOI3, 219,5 p. ja sijoitus 4./6.

Sunnuntaina voittajaluokkaa tuomaroi Riikka Pulliainen. Ensin tehtiin jälleen paikkamakuu ja muut liikkeet sitten.

Paikallaan makaaminen   10
Lonkkautuminen.

Video

Hyppynouto   10
No olihan se ihan kiva.

Seuraaminen   9
Seuraaminen aloitettiin kohti ruutua ja sinnehän Rin oli menossa. Seuruu parani loppua kohden.

Luoksetulo   5
Rinna teki maahanmenon kahteen kertaan huonosti.

Liikkeestä istuminen   9½
Koira oli taas menossa johonkin. Se äänsi alussa ja edisti. Istukäskystä se nykäisi eteenpäin, mutta käsky saavutti kuitenkin päämääränsä.

Ruutu   8
Koira nyki, mutta lähti vasta käskystä äänen kanssa. Se ennakoi myös ruudusta lähtöä, ei kuitenkaan äännellyt nyt ruudussa. Ruudussa se meni suorilta maihin.

Metallinouto   8
Kiljaisun kanssa noutoon ja metallista irroitus vasta toisella käskyllä.

Tunnari   8
Kiljaisulla kapuloille ja kamalaa kapulatyöskentelyä.

Kaukot   8½
Ekaan vaihtoon kaksoiskäsky ja pientä tassujen siirtelyä.

Kokonaisvaikutus   9
Tuomari puhui vauhdista ja vaaratilanteista...

Tulos: VOI1, 267,5 p ja sijoitus 2./6.

Toisena päivänä tuomarilta lipsahti jokunen ylimääräinen piste, mutta kyllä mäkin tykkäsin Rinnan meiningistä :) Edellispäivän perusteella olisin odottanut koiralta enempi ennakointia, mutta pikkusulkeiset ennen toista suoritusta tuotti tulosta! 

Koiran vireen säätely oli vaikeaa, joten rauhoittumistreenit jatkukoon. Rinnan kanssa oli kaikesta huolimatta mukava olla kehässä. Koira ei ollut lainkaan vieras kehässä, ennakoinnitkin kuuluu Rinnan "kyllä mä tiedän" -perusluonteeseen. Jatkossa paljon lisää kuuntelutreenejä, etenkin koemaisesti käskytettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti