tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lampaita, hakua ja tokoa

Lauantaina osallistuttiin Somerolla paimenpäivään. Paikalla oli paljon muitakin eritasoisia aussieta. Oli hauska nähdä muidenkin samanrotuisten tyyliä. DOTIN eka kierros meni paskaa syödessä, toinen alkoi samanlailla. Sitten paska sai jäädä ja pentu kiinnostui lampaista. Jatketaan tutustumista.

Sunnuntaina treenattiin hakua samassa paikassa samalla radalla kuin viimeksikin. RINNA sai viisi maalimiestä radalleen. Kommunikaatio-ongelmien vuoksi treeni ei mennyt ihan niinkuin oli suunniteltu. Eka maalimies oli kamalassa ryteikössä. Lähetin koiran ja se oli käynyt maalimiehellä. Maalimies oli unohtanut haukuttaa ja oli suoraan palkannut koiran. En siis tiennyt se käyneen siellä ja lähetin koiraa useasti uudestaan ja sitten lopulta lähdin maalimiestä kohden edelleen koiraa lähettäen. Syvällä mennessä koira sitten katosi ja löytyi toiseen piiloon siirtyneeltä maalimieheltä palkkautumassa :p Seuraavillakin maalimiehillä jouduin lähettämään koiraa useasti, sillä koira lähti vinoon tai ei vaan päätynyt aivan maalimiehelle esti. Ilma oli lämmin ja seisova. Rinna saattoi juosta aivan maalimiehen vierestä saamatta hajua. Vika oli onnistunut. Koira juoksi suoraan päätyen maalimiehelle. Kaikesta huolimatta hyvä treeni. Oli hienoa nähdä, että koira kestää lähetyksiä noinkin paljon eikä lähdöt huonontuneet eikä Rinna mene rikki vaikkei loogisesti treenattaisikaan. Mulla itselläni oli vaikeuksia hallinnan suhteen. En vaan osannut pitää kuria kunnolla.

Maalimieskäyttäytyminen oli tällä kertaa ystävällistä. Koira taisi olla niin hikinen jo juoksentelusta ettei tallonut maalimiehiä eikä haukkunut korvaan. Haukku oli tällä kertaa huonoa, katkonaista ja lyhyttä. Hiki vei veronsa. Nyt loppua kohden koira palkattiin jo ekoista haukuista. Pitää erikseen opettaa ilmaisut kuntoon.

Maanantaina oli Ansun tokokoulutusta. RINNA pääsi esittelemään ääntelyään. Ensin katsastettiin seuraamista ja siinä palkasta luopumista. Tällä koiran nyt korjata koiran asennetta hiljaisemmaksi. Mahdollisesti myös samalla saa korjattua paikan palkan sijainnin avulla. Ääntelyä katsottiin myös merkkitreenissä ja yleisesti muutenkin puhuttiin paljon aiheesta. Ääntelyä vähentääkseni olen tehnyt koiralle paljon kuuntelutreeniä eri tilanteissa. Tämä on toiminutkin, Rinnalla ei ole oletuksia mitä tapahtuu vaan se pysyy oikealla taajuudellaa kuulolla. Tähän voisi lisätä häiriötreenit mukaan. Lisäksi äänistä voisi ihan huomauttaakin. Rinnan kanssa olen ollut huono huomauttelemaan äänistä, kun en tiedä ymmärtääkö se ääntelevänsä. Kuintekin nollatoleranssi nyt ääniin. Voin hyvin tehdä siltikin kuuntelu- ja häiriötreenejä, joissa koiralle ei tarvitse ääntelystä sanoa, sillä sitä ei yleensä silloin tapahdu. Rinnalla on myös muutenkin paljon oletuksia tapahtumista, jotka se itse muka tietää paremmin. Se osaa myös vapautella itse itseään esimerkiksi arkipaikallaanolosta ja on vielä hyvä siinä! Mulla ois tässä parannettavaa.

Erikseen tein Rinnalle kuunteluerottelua merkin kierrossa ja merkille menossa. Haukkua tuli lähdöissä, mutta merkille pääsi vain hiljaa mennessä. Hyvin toimi myös erottelu. Merkin kiertojen jälkeen merkillä paikka on usein vähän valahtanut, joten siihen treeniä. Kuuntelua tehtiin myös hypyllä. Käskin koiraa hyppäämisen jälkeen istumaan, maahan, seisomaan, tekemään kaukoja tai juoksemaan kauemmas merkille sekä hypyn kautta paluut joko suoraan sivulletuloina tai ensin eteentulona. Erottelu oli jälleen ihan hyvää. Joskin samanoloiset sanat (sivulletulo "Sivu" ja kaukojen s-i "Sitta") meni helpommin sekaisin. Lisäksi Rinna treenaili vähän jääviä ja kaukoja. Kaukoissa tekniikka tuntuu olevan ruosteessa.

Loppuun otettiin vielä uudenlainen EVL:n paikallaanolo. Rinna teki liikettä ekaa kertaa ja suoriutui hyvin. Paikallaanolot oli hyviä ja luoksetulo tarpeeksi ripeä. Koira tuli hyvin eteen ja siirtyi hyvin sivulle. Kaukokäskynä istumasta maahan ensimmäisen paikallaanolon jälkeen oli hidas. Siihen nopeutta ja muutenkin rutiinia koko uuteen liikkeeseen. Tehtiin vielä häiriköintejä koirille niiden ollessa istumassa. Rinna on aika pro näissä. Se ei liiku käskyillä eikä lähde häiriköijän mukaan tai syö mitään, mutta ihan vaan arkimaahanmenokäsky olikin se mihin koira hairahtui :p

Pipsan tokoihin pääsi DOT. Se oli hurjan asenteikas :) Se leikki hyvin Dotiksi niin alussa, välissä kuin keskelläkin. Omaa vuoroa odotellessa tehtiin uutta avorimahyppyä menona ja paluuna. Mennessä heitin palloa koiran yli sen ollessa hyppäämässä ja tullessa koira osasi tulla perusasentoon ilman apuja. Kapulaa reviteltiin ja sen jälkeen Doo kantoi sitä hyvin. Se teki noutoa ja teki estettä kapula suussaan. Lopuksi se istui useamman minuutin kapula suussa sylissä mun sitä kehuessa. Oli se hieno.

Pipsan valvovien silmien alla tehtiin ensin ruutua. Ekana lelu oli valmiina ja sitten lelu lensi ruutuun koiran ollessa menossa sinne. Tosi kivoja suorituksia. Seuraamista katsastettiin myös. Alkuun pentu seurasi hyvin, mutta sen väsyessä paikka väljeni, kontakti tippui ja koira alkoi äännellä. Eli treenisetit saisi olla sopivan lyhyitä vielä.

Paikaallaanolotreeneissä laitoin RINNA asenoihin ja käskytin sitten muita. Jouduin paristi korjaamaan Rinnan makuuta sen mentyä lonkalleen, mutta muuten koira pysyi asennossaan pitkään ja hartaasti. Istuminen oli myös hyvä. DOT teki makuun kahteen kertaan, ekassa kävin välillä piilossa ja tokassa olin näkyvillä. Dot nostatteli herkästi nyt kyynäriään. Sille pitänee tehdä kriteerit selvemmiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti