torstai 16. heinäkuuta 2015

Tokoa, hyppetekniikkaa ja hakua

Tiistaina oli piirin kouluttajien tokokoulutusta. Ansu ja Mari oli kouluttamassa. SARA teki Marin käskyttämänä koemaisena treeninä nykyiset EVL:n yksilöliikkeet. Sarpalla oli tosi hyvä asenne! Liikkeet tehtiin sekaisessa järjestyksessä. Seuraamisessa pääsi pari ääntä. Se ei ole vielä valmista. Seuraaminen muuten oli parempaa kuin ennen, hallitumpaa ja hillitympää. Zeta tehtiin suunnilleen puolivälissä liikkeitä. Siinä koiran mielentila hajosi eniten. Tuli pari äännähdystä ja seuraaminen oli hätäilevää. Asentojen otot ei olleet hyviä ja istuminen oli vino. Muut liikkeet Sara suoritti hyvin. Edelleen jatketaan mielentilan treenaamista etenkin seuraamisessa. Kiva kuitenkin nähdä, että taas on askel menty eteenpäin :)

Näissä kisanomaisissa treeneissä menen jotenkin itsekin aivan kisamoodiin. Nyt en reagoinut koiran ääntelyyn lainkaan, vaikka tokikin olisi hyvä näissä reagoida samanlailla kuin tavan treeneissäkin.

DOT esitteli Ansulle noutoa, jota ei siis ole. Doo taistelee kyllä kapulasta ja sen voitettuaan pitää kapulaa mielellään pitkään ja hartaasti suussaaan, mutta kapulaa se ei nosta maasta eikä ota suuhun sitä tarjottaessa. Voitaisiin nyt palata takaisin naksuttelutreeneihin, joita tehtiin kuukausia sitten. Nyt saattaisi olla otollisempi aika yrittää uudestaan sitä kautta.

Sitten katsastetiin perusasennon suoruutta. Dot hieman vinoutuu helposti minun taakse. Se tarkastaa käden ja sitä kautta vinoutuu. Tähän nyt täsmätreeniä. Vinous ei ole pahana, mutta eiköhän se siitä pahene, mikäli asialle ei tee mitään. Lisäksi tehtiin pieni häiriötreeni koiran ollessa arkimaassaolokäskyllä. Halpaan se menee herkästi, joten näitä lisää ohjelmistoon.

Joissain tilanteissa Dot vain passivoituu eikä ota käskyjä vastaan. Nytkin nähtiin yksi tilanne. Näissä tilanteissa olen jatkanut käskyttämistä niin pitkään kunnes koira on tehnyt niinkuin haluan. Voisin kokeilla näihin jotain aktivoivaa temppua, jolla voisin saada koiran kuulolle ja toimimaan sen jälkeen kuten haluan.

RINNA pääsi tekemään EVL:n uutta paikallaanoloa. Viime kertaiseen verrattuna istumasta maahanmeno oli nopsempi, vaikkei sitä olekaan tässä välissä treenattu. Ehkä vain asetelmasta on tullut tutumpi. Kaiken kaikkiaan liike on hyvällä mallilla. Rinna teki lisäksi noutoa, etenkin siinä luovutusta ja seuraamisesta palkasta luopumisena.

Keskiviikkona oli hyppykimppis, jossa aiheena oli korkeuden arviointi okserilla set pointtina sekä etäisyyden arviointi. DOT hyppäsi korkeutta 35-45-55-35 cm. Matalammat korkeudet se meni vähän hyppyyn panostamatta, mutta korkeimpaa se hyppäsi hyvin. Etäisyydessä se meni in-outtina 11 jalkaan asti. Tämä harjoitus oli Dotille uusi ja vissiin vähän jännä. Tai sitten sen puhti loppui lämpimässä säässä. RINNA teki korkeutta 45-55-65-75-45 cm. Hyvin meni. Etäisyydellä 15 jalkaa se otti nyt väliaskeleen. Ennen se on pystynyt pidempään loikkaan.

Sitten koirien uiton kautta (Dotkin osaa uida) hakutreeneihin. Alue oli aika pusikkoista toisenne suuntaan. RINNALLE otettiin neljä maalimiestä, jotka palkkasi koiran haukun aloituksesta. Haukku lähti alkuun hyvin, mutta vikalla maalimiehellä koiralla oli jo niin hiki, että se piti taukoa. Tarttisi treenata haukkua ihan pelkästään. Rinnalla ei ole vielä selvää rutiinia siihen. Rinnan ilmaisuille pitäisi ylimäätään muutenkin tehdä jotain. Se saisi olla korrektimpi maalimiehiä kohtaan eikä mennä niin lähelle haukkumaan. Nyt koira oli tunkenut maalimiehen pressun alle haukkumaan :p Pistojen suoruudessa on vielä toivomisen varaa. Tarttis vähän selvempiä maastoja tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti