torstai 2. heinäkuuta 2015

Tokoja ja hyppytekniikkaa

Maanantaina Hannan kurssilla DOT ei ollut alusta lähtienkään ihan nykyiseen tapaan mukana. Se ei ollut aktiivinen minua kohtaan vaan haahuili ja haisteli kentällä. Tehtiin ruutua. Siihen Dotilla oli huono fokus. Se jolkotteli sinne tänne eikä oikein kiinnostunut ruudussa olevasta lelusta. Noudossakin jouduin hetsaamaan koiraa enempi kapulaan, mutta leluun ja kapulaankin se sitten puri normaalisti. Seuraaminen namipalkalla sujui normaalisti. Vissiin joku teini-ikä.

SARA teki sivussa seuraamista ja siinä etenkin paikkaa. Lisäksi tehtiin suuntakäskyjä. Nää vaikuttaa enempi koiratanssilta kuin tokolta :p Kaukoissa kiusasin koiraa tiputtelemalla käskyjen aikaan nameja maahan. Muut vauhdot koira pysyi tekemään, mutta s-i-vaihdossa keskittyminen oli vaikeaa.

Tiistaina käytiin hyppytekniikkakimppiksessä. DOT teki maksina kuuden esteen perussarjaa ja sitten set pointia. Sen tyyli elää vielä joka kerta, joten en sano siitä mitään. SARA teki perussarjan maksina yhdistettynä putkiin eli: putki-hyppysarja-putki. Ekalla koira lähti keulimaan, mutta loput suoritukset meni Saraksi kivasti. Ponnistusharjoituksen SARA teki set pointin yhdistettynä hyppyihin: apuhypystä kuusi askelta okseriin, jonka jälkeen kaksi hyppyä yhdeksän askeleen välein. Aika kivasti.

Torstaina treenailtiin Päivin kanssa lähinurkilla. Oli hellettä, koirat teki lyhyitä settejä vuorotellen. SARA teki ruudun merkitöntä merkkiä. Ensin se eteen katsomisesta huolimatta suuntasi kohti ruutua. Näytön jälkeen se osasi suunnata ruudusta huolimatta eteen. Näitä vaan lisää. Lisäksi tehtiin merkin kiertoa. Sujui hyvin ja koira osasi erotella hyvin merkin kierrot ja merkin taakse pysähtymiset. Seuraamista tehtiin kaaviollinen. Ei yhtään ääntä!

RINNA työsti pääasiassa paikkamakuitaan. Se teki useamman setin muiden treenatessa. Lisäksi tehtiin "Maahan"-käskylle merkitystä Päivin koittaessa häiriköidä hihnasta vetäen koiraa pois maasta paikkamakuussa, kaukoissa ja liikkeestä maahanmenossa. Viimeisin oli vaikein. Seuraamiset oli Rinnaksi kivoja. Rinnallekin voisin mielentilaa kokeilla parantaa palkasta luopumisen kautta.

DOT teki ensin noutotreeniä. Sitä ei oikein kiinnostanut heitelty kapula, mutta se taisteli kyllä kapulasta. Siirrytään varmaan toistaiseksi siihen. Lisäksi Doo teki seuraamista:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti