perjantai 26. toukokuuta 2017

ASCA-aksaa


Viime viikonloppuna oli ohjelmassa vähän erilaista agilityä DOTIN kanssa. Australian Shepherd Club of America (ASCA) on aussieiden kotimaan järjestö, joka järjestää mm. agilitykisoja. Suomessa ASCA:n lajeja hoitaa alaosasto Finasc. ASCA ei ole FCI:n alainen järjestö, joten kisat on epävirallisia FCI:n alla. Näistä voi kuitenkin saada titteleitä ja valioitua ASCA:n alle. Viikonloppuna pääsin itse ekaa kertaa kokemaan tätä vähän erilaista aksaa. Kisat pidettiin JAU:n hallilla Sipoossa. Tuomarina oli USA:sta tuotu Lora M Del Page.

Rataluokkia ASCA:ssa on kolme: hyppy- ja agilityradat sekä hauska gamblers. Tasoluokkia on kolme: novice, open ja elite. Pakko ei ole kuitenkaan kisata alusta alkaen vaan voi vaikka aloittaa elitestä, mutta tittelit tulee kuitenkin järjestyksessä novicesta alkaen. Luokkaa ei voi kesken päivän vaihtaa, joten kannattaa ilmoittaa koira astetta korkeampaan luokaan, mikäli päivän aikana on mahdollista nousta kesken ratojen ylempään luokkaan. Kokoluokkia on viisi. Dot mitattiin 45 cm korkeaksi ja se sai hyppiä 40-senttisiä rimoja. Rimakorkeuksiin vaikuttaa myös esimerkiksi koiran rotu ja ikä. Tietyntyyppisen raskaat rodut saavat hypätä matalampia rimoja ja veteraani-ikäisilläkin on matalammat rimat. Hylätyksi voi tulla esimerkiksi, jos ei kytke koiraa rata-alueelta poistuessa, mutta sitten taas väärään suuntaan suoritettu hyppy tuo vain virhepisteitä.

Olin ilmoittanut koiran sekä perjantaille että sunnuntaille kahdelle hyppyradalle. Yllärinä olikin, että radat sisälsivät pääasiassa vain pelkkiä hyppyjä! Novicen radoille tuli sentäs yksi putki. Radat oli mukavan helppoja. Ekalla radalla taisin lopettaa ohjauksen liian aikaisin ja koira tuli vikan esteen ohi. Mutta eipä hätiä. Nämä säännöt ei tunne kieltoja, joten tuloksena oli näin ollen puhdas rata :p Toinen rata oli sama rata toisesta suunnasta numeroituna. Tämäkin rata oli hyväksytty rata joskin enemmällä pelastelulla. Kaksi hyväksyttyä rataa (Qualifying Score, Q) hyppyradoilla riittää tulokseen ja  Dot sai tittelin ja siirron open-luokkaan. Titteli on Jumpers Standart - Novice (JS-N).


   
Sunnuntaina startattiin sitten open luokka. Ekalta radalta tehtiin hyväksytty tulos. Toisella hetkisen mietin radan jatkoa ja vaikkei Doo olekaan mikään nopea koira, niin siti se ehti tulla hypyn ohi. Lisäksi päällejuoksun jälkeinen kohta oli tälläkin radalla vaikea ja siinä koira menikin nyt hypyn väärään suuntaan ja tästä tuli kymmenen virhepistettä. Ekalta radalta siis Q ja luokkavoitto. Toiselta radalta kympillä toinen sija. 


   
Hauskaa oli! Heinäkuussa on seuraava koitos Vantaalla. Sitä odotellessa.

Vihreä nauha: hyväksytty tulos (Qualifying Score, Q), sininen nauha: ensimmäinen sija ja punainen nauha: toinen sija.
Dotin kisakäytös ekana päivänä oli kamalampaa kuin hetkeen ennen. Myönnän jännittäneeni ekana päivänä enemmän. Toisena päivänä selvittiin vain yhdellä rähähdyksellä. Noin muuten arjessa koira on jo helpompi. Räjähdyksen jälkeen se kykenee nopeasti luopumaan räjähdyksen kohteesta. Lisäksi Doo pystyy nykyään jo ohittamaan rähjäävät koira itse provosoitumatta kunhan vain namppaa on tarjolla.

Dotin uilmakoulukin tuli päätökseen. Juoksujen aikana Sara tuurasi Dotia ja nyt tauon jälkeen koira oli aika kierroksilla uimaan päästyään. Sen uimatyyli oli aluksi varsin pysty, mutta enimmän innon laannuttua se kykeni uimaan jälleen siivommin. Heitettäviin leluihin se jäi hyvinkin kiinni. Se tuijotteli vaan "ulapalle" lentoleluhjen toivossa. Summa summarum, uimakoulu teki hyvää Dotin uimataidoille, mutta ehkä mielentiloja tässäkin voisi treenata enemmän.

2 kommenttia:

  1. Olispa kiva päästä testaamaan näitä kisoja joskus, kuulostaa hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on nyt ollut vuosittain ja tänä vuonna jopa kahdesti!

      Poista