tiistai 2. tammikuuta 2018

Ei päätä eikä häntää

Viime aikoina on ollut paljon treenejä, joissa ei ole ollut suunnitelmaa. Useimmiten tämä on huono asia, joka ei vie eteenpäin, mutta nyt koen RINNAN tokotreeneissä suunnittelemattomuuden olleen hyödyksi. Treenit on edelleet improvisoiden eteenpäin. Rinna treenit on koostuneet lähinnä kiertonoutoon liittyvistä elementeistä luopumisesta ja kuuntelemisesta. Treenit on sujuneet sekä hyvin että huonosti. Pääosin kuitenkin hyvin, vaikkakaan Rinna ei ole suoriutunut treeneistä helposti. Se jää kiinni elementteihin ja ketjuttaa helposti kuviot. Sille on ollut hurjan vaikeaa kuunnella, mitä siltä oikeasti halutaan. Se esimerkiksi tarjosi monta kertaa kapulan noutoa, vaikka vain halusin sen hyppäävän esteen ilman noutoa. Se tarttee ehdottomasti näitä treenejä lisää. Kuuntelutreenejä on kyllä tehty aemminkin, mutta näköjään kova kiihtymys ja kiintymys vaikuttaa Rinnan ymmärrykseen melkoisesti.

DOTIN treenit on tasaista sekamelskaa. En oikein vieläkään tunne koiraani. Doo kyllä onneksi kertoo olemuksellaan, kun pieleen mennään :p Dotin treenejä tuli kuvattua joulun tienoilla. Ensimmäisellä videolla tehdään viisi liikettä putkeen palkatta. Ennen ei ollakaan montaa liikettä tehty palkatta. Selvästi palkkaamattomuus vaivasi ja sai virettä alas sekä ääntä ylös. Dot ääntelee etenkin liikeväleissä. Sille ei ehkä ole tarpeeksi selvää liikevälien olotila. Valitsin liikkeiksi Dotille helpohkot liikkeet: kapulan pito, nouto, luoksetulo, hyppy ja merkin kierto. Näiden lisäksi ollaan toki yritetty treenata erikseen niitä liikevälejäkin.




Seuraavalla videolla seuraamista. Dot on aika näppärä liikkeissään. Ääntä tulee helposti, kun lähden koiran kiihkeyteen mukaan. Etenkin käännökset kapaisi vielä paljon rauhallisempaa otetta. Viimeisellä videolla vielä jääviä. Niitä ei vielä oikeasti tehdä seuraamisesta. Tekniikka ja erottelu saisi olla vielä parempia, joten treenataan niitä erikseen.



SARAN rallikuviotreenit on olleet parhaiten suunniteltuna. Mestariluojan liikkeiden treenaus luo selkeän rungon treeneille. Oikean puolen seuraaminen on ollut pääosassa ja sekä perusasennot että seuraaminen on parantuneet. Liian vaikeissa treeneissä koira vielä taantuu ja perusasento on liian edessä ja kierossa. Suurimman osan ajasta koira on kuitenkin paikoillaan. Sitä vaan pitää muistuttaa käskyttämällä useammin kuin vasemmalla puolen. Eteentuloa on vahvistettu ja tottumisen myötä tähän liittynyt ääntely on vähentynyt. Ääntely johtui siis vain koiran epävarmuudesta eikä esim. ahdistuneisuudesta koiran sijainnista suhteessa minuun.

Vuoden vaihtumista ei Rinna eikä Dotkaan huomanneet. Ei myöskään Sara. Se käyttäytyi kuin mikä tahansa koira, joka ei pelkää. Saran vuodenvaihteet on sujuneet joka kerta paremmin. En tiedä ollaanko nyt siinä pisteessä, että pelko on nyt taakse jäänyttä elämää, sillä tänä vuonna Saralla oli Adaptil-feromonipanta. Tiedä sitten mikä oli feromonien osuutta ja mikä opittua käytöstä. Ihan sama, pääasia on, ettei koira pelkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti