lauantai 4. elokuuta 2018

Kehätreenit

RINNA pääsi tiistaina ekaa kertaa kehätreeneihin treenaamaan. Aiemmin olen aina pistänyt Saran etusijalle, mutta nyt Rinna sai "loistaa" :p Paikkana oli Malminkartanon nurtsit, johon sai neljä kehää jalkapalloilijoiden ja auringonottajien sekaan. Koirakoita oli parikymmentä.

Rinnalla oli hetkensä. Se oli rauhallinen eikä pahasti kierroksissaan. Kuitenkin se rauhallisempi olemus taas verotti fokusta hommaan. Selkeesti kehätreenit oli Rimpalle uutena kokemuksena hyvä. Se otti häiriöitä, joten näitä treenejä lisää. Ehkä vähän paremmalla suunnitelmalla kuintekin, nyt kun tiedän mitä odottaa. Tällä kertaa tehtiin liikkeet palkatta. Palkkasin koiraa kyllä siirtyessä kehästä toiseen. Odotteluaikaa tuli joka siirtymään.

Ekassa kehässä Rinna pääsi tekemään ruudun ja seuraamisen. Ruudun eteenmenossa koira meni hieman vinoon kohti kehän reunaa. Korjauksella se sattumalta päätyi ympyrään. Korjaukset pitäisi ehdottomasti treenata kuntoon! Ruutuun Rimppa ei heti löytänyt. Se lähti kohti pitkällä sivulla olleita luoksetulon merkkejä. Rinna ei olekaan treenannut häiriömerkkien kanssa ruutua. Nekin treeniin! Seuraamisessa oli Rinna ihan ookoo. Se ei pahasti painanut tai edistänyt eikä äännellyt lainkaan. Ihan skarppina se ei ollut.

Toisessa kehässä tehtiin zeta ja kaukot. Zetan seuraamisessa Rin ei ollut ihan mukana. Se haahuili, mutta silti onnistui tekemään oikeat asennot. Kaukoissa koira jälleen liikkui. Minkä sille voi, jos ei osaa!

Kolmannessa kehässä oli ohjattu nouto ja tunnari. Rinna mielestäni katsoi kyllä kapuloiden viennin, mutta siltikin se lähti merkillä ensin etuviistoon. Se sekoittaa lahjakkaasti liikkeitä. Tunnarissa kääntymisen jälkeen jäin koiraan nähden etuviistoon, josta on helpompi seurata koiraa. Nyt Rin liikkui hieman eteenpäin. Siirsin koiraa fyysisesti työntämään takaisin paikoilleen, mikä oli virhe, silla se nosti koiran kierroksia tarpeettomasti.  Se kostautui koiran räjähtämisellä. Se haukahti kapuloille lähtiessään ja juoksi keskelle kapuloita. Oikean kapulan etsiminen oli yhtä sähläystä, mutta oikea loppujen lopuksi palautui!

Neljänneksi tehtiin luoksetulo ja kiertonouto. Luoksetulossa oli pitkästä aikaa valuvat pysäytykset. Korjasin näitä vielä erikseen takapalkalla. Kierton koira teki hyvin, mutten tässä saanut koiraa pysäytettyä lainkaan vaan se tuli luokse. Uudella kiertoon lähetyksessä se lähti kapuloille ja hypylle. Piti vähän hengittää, että onnistui taas... Vasemman puolen nouto onnistui kunhan koira vaan ensin kuunteli suunnan. Ensin se jäi kiinni oikeaan kapulaan. Oikealla puolen noudon jälkeen hyppy ei onnistunut. Edelleen on siis paljon työstettävää liikkeessä!

Pikallaanolot tehtiin viimeisenä. Rinna kuunteli hyvin omat käskyt, vaikka koiria oli toista kymmentä ja Rinna oli rivin keskivaiheille. Oloissa se oli rauhallinen. Maahanmeno edelleen saisi olla napakampi.

SARA kävi lopuksi tekemässä vähän. Ohjatussa noudossa se ei nähnyt kapulaa vaan suuntasi keskelle. Korjaus toimi hyvin. Zeta meni hyvin. Ruutuun ei löytänyt Sarakaan muttei se yllätä. Sara on usein huono havainnoistitehtävissä. Nyt merkit oli punaiset vihreällä nurtsilla ja luoksetulon meekit loisti keltaisina. Sitten kun sain koiran hoksaamaan ruudun, niin se ei edennyt tyhjään enää suoraan... Tasapaino kaiiessa osaamisessa :p Kiertonoudossa vahvistin vain kiertoa. Paikkiksessa Sara painui istumisessa maahan. Sitä taisi ahdistaa joku ötökkä. Nostin koiran käskyllä ylös ja kävin välillä piilossa näkyvillä kehumaan koiraa. Istumasta maahanmenokin vaati kaksi käskyn ötökän takia, mutta sen jälkeen Sara näytti ihan reippaalta.

Torstaina jatkettiin ruututreenien parissa. Viljelin kentälle merkkejä ympäriinsä ja vaihtelin kesken treenin häiriömerkkien paikkoja. Ruutuun lähetyksiä ja ympyröihin menoja tehtiin eri suunnista. Provosoin tyhjään lähetyksen vinoumaa heittelemällä koiraa hetsaten lelua valmiiksi palkaksi ruutuun. Jonkin kerran kumpikin lähti lähetyspaikalta suoraan kohti ruutua, mutta sitten alkoi kuuntelu. Ympyrässä käytin paljon ohjauskäskyjä ja opeteltiin korjauksia. Lisäsin vielä lelun heiton eteenpäin koiran tullessa sivulle provosoimaan huonoa seuraamaantuloa. Kukaan ei mennyt lankaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti