keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Saunat


Viikonloppuna oltiin Saunajaakkojen treeneissä. Lauantaina Ike pääsi lampaille. Ike on nyt muutaman kerran käynyt lampailla niin etten ole ollut reissulla mukana ja olipa nyt kiva päästä katsomaan mitä se siellä tekee! Ike väläyttelee välillä kivoja ajatuksia, mutta onhan se vielä raakile. 

Päivän päätteeksi tokoiltiin. Päivän lammasaktiviteettien jälkeen Ike oli tosi hyvin tokoilussa mukana. Se keskittyi hyvin eikä välittänyt muista koirista lainkaan. Aina se ei ole yhtä keskittynyt, mutta nyt se oli sopivasti väsytetty. Tehtiin ihan perusjuttuja. Ensin leikkiä ja sitten leluista irrotuksia ja luopumisia. Ike malttoi vähän huonosti luopua eteen jätetystä pallosta ja pystyi vain juuri ja juuri tekemään käsikosketuksen ennen kuin sai rynnätä pallon kimppuun. Sitten jätettiin pallo kauemmaksi ja vaihdoin ruokapalkkaan. Ike osaa aika hyvin erotella jo istu-, maahan-, seisoasennot. Asennonotot on toki vielä pentumaisia. Perusasentoontulot alkaa sujua pienemmillä ja pienemmillä vihjeillä molemmin puolin. Näissä on keskitytty siihen tulovaiheeseen eli paikka elää ja harvemmin otan koiraa vielä istumaan, mutta rakapäätään pentu käyttää kivasti tullessaan. Samoin takapää toimii hyvin myös käännöksissä ja peruutus- ja sivuaskeleissa. Loppuun vähän arkipaikallaanoloa. Tämä on kotona kestänyt jo mun näkymättömiin menon, mutta toki kestoa ei juurikaan ole vielä. Kiva oli tehdä Iken kanssa treeniä vieraassa paikassa kuten keittiössä.

Sunnuntaina oli Tuulia Liuhdon agikoukutus. Dot osallistui. Saatiin tosi kivat onnistumiset treeneissä. Ike pääsi halliin katsomaan muiden menoa. Se on vähän syttynyt agilityyn ja kiljui muiden tehdessä. Tutummassa paikassa se pystyy syömään muiden tehdessä, mutta nyt vieraammassa paikassa oli vaikeampaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti