keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Agimestan treenit


Keskiviikkona käytiin Agimestassa taas treenaamassa Karon & Jackin kanssa. SARAN kanssa tehtiin rataa, johon yhdisteltiin sunnuntaisten kisojen ongelmakohtia. Eli kepeille vienti ja putki-puomi-erottelua.



Hyvin sujui. Kuudes hyppy meinasi olla vähän pitkä. Käännöksessä ois hiottavaa. Putki-puomi-erottelu toimi hyvin. Kontaktit oli hyvät :) Kepeille koiruus haki hyvin. Kokeilin myös leijeröiden pussin takaa, mutta se oli vielä liian vaikeaa.


Lisäksi Saran kanssa tehtiin hyppytekniikkana perussarjaa kuudella hypyllä. Muuten ihan siistiä menoa, mutta lähdöissä koiruus meinasi valua liikaa kyynärien varaan.


RINNANKIN kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. Sille perussarja viidellä esteellä, joissa rimat alimmissa kannattamissa. Ekalla kertaa pentu hyppäsi neljä estettä ja juoksi sitten sivussa olleeseen putkeen... Muut kerrat se suoritti hyppysarjan kokonaan. Taas huomasi ekalla kertaa sen, että pennulla on liikaa vauhtia ja se joutuu hidastamaan sitä ja rytmitys hajoaa. Seuraavat toistot sujuikin jo hyvin ja lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen. Rin teki myöskin ekaa kertaa elämässään puomia kokonaisena. Se vaan mennä laukkasi puomin päähän tekemään suoran 2on2offin minun jäädessä taakse! Tehtiin muutama toisto ja jätettiin hautumaan. Tuo juoksuvauhti puomilla on sen verran hurjaa, että mua huimaa, pentua ilmeisesti ei... Lisäksi Rin teki esteistä muutamia putkia, pussia ja minipöytää. Lopuksi yritin ottaa sen kanssa vielä takaakiertoja ja käännöstä heti hypyn jälkeen, mutta penne kävi niin kuumana, että sinkoili sinne tänne suorittamaan esteitä... Pöytä, putket ja kontaktit on tällä hetkellä sen lemppareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti