sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kokeeksi juoksussa


Porvoonseudun Koiraharrastajat ry järjesti maajoukkueen karsintakokeen. Koe pidettiin Hyvinkään Koiraurheilukeskuksen lämmitetyssä hallissa. Hallissa oli keinonurmipohja. Paikalla oli myös kokeet alemmille luokille.


Sara oli ensikertaa juoksuisena kokeessa mukana. Arjessakin sen ääntely lisääntyy hieman juoksussa, mutta nyt kokeessa se räjähti käsiin :/ Paikan päällä Sara pääsi kevythäkissään viereisen hallin tyhjillään olevaan lämmitettyyn tilaan odottamaan vuoroaan. Paikalle ei onneksi tarvinnut ilmaantua heti aamusta, vaan saapuminen ajoitettiin niin, ettei odotteluaikaa ollut kuin tunteroinen. Saran vuoron koitti viimeisenä, jolloin kaikki muutkin luokat oli jo ohitse.


Ensimmäisessä kehässä Pernilla Tallberg tuomaroi paikaallaanolot sekä metallihyppynoudon ja tunnarin. Paikallaanolojen välillä käytiin hetki huilaamassa kehän ulkopuolella. Toisessa kehässä tehtiin loput liikkeet eli ruutu, kaukot, seuraaminen, luoksetulo, zeta ja ohjattu nouto. Tuomarina oli Carina Savander-Ranne. Kehistä siirryttiin suoraan toiseen. Tuomareilla oli sihteerit, jotka kirjasivat tuomarien kommentit ylös. Tosi kiva!


Paikallaan istuminen   9


Asetteli etutassua muutaman kerran.


Paikallaan makaaminen   8


Siirteli painoa takaosallaan puolelta toiselle jonkin kerran. Koira äännähti jätössä, muttei tuomari sitä kuullut. Sivulla maahanmeno oli mun mielestä hidas.


---


Metallihyppynouto   9


Heitin kapulan niin, että se törmäsi seinään. Tästä olisi kuulemma jo voinut nollata koko liikkeen!


Tunnari   0


VÄÄRÄ! Oikea kapula oli toinen vasemmalta. Sara aloitti haistelut vasemmalta. Se eteni aivan ilmeettömästi oikean yli ja nappasi toisiksi viimeisen kapulan varman oloisesti. Paluussa koira tuli koko matkan ravilla sivulle vilkuillen. Ihan kummallista!


---


Ruutu   10


Mun mielestä vähän hidas merkille meno. Muuten hyvä liike.


Kaukot   5 ½


Ihme, että tuli edes pisteitä... Koira eteni nii-in paljon. Se tuli eteenpäin sekä s-i- että s-m-vaihdoissa. Asennon vaihdoista tuomari kuitenkin tykkäsi. Sivulla maahanmeno oli jälleen hidas.


Seuraaminen   7


Pisteet meni ääntelystä. Muuten tuomari tykkäsi Saran seuraamisesta, ääntely oli ainoa virhe. Tuomari joutui kävelemään ihan lähellä, että ylipäätäänsä edes kuuli äännähdykset (eikä silti tainnut kaikkia äännähdyksiä kuulla...).


Luoksetulo   7 ½


Tuomarin mukaan hyvä vauhti ja seisomaanpysäytys, mutta maahanmeno oli pitkähkö, josta pisteetkin meni. Lisään kuitenkin vielä hitaan maahanmenon sivulla sekä ääntelyn koiraa jättäessä...


Zeta   10


Ei mitään moitittavaa mullakaan :) Zeta loppui aivan ruudun eteen, ei haitannut.


Ohjattu nouto   7 ½


Vingahdus lähdössä ja hieman vino perusasento kuulemma. Aika rankasti verotti.


---


Tulos: EVL2, 235,5 p. ja sijoitus 19./26.


---


Tekeminen oli tunnaria lukuun ottamatta ihan normaalia Saraa, toki ääntelyllä höystettynä. Ääntelyn kannalta ei lienee hyvä idea kisata juoksuisena, mutta kokeiltaneen toistekin silti. Nyt koitin liikkeiden välissä rauhottaa koiraa hitain silityksin rinnasta, ehkä pitäisi kokeilla myös vetää koko homma ilman vapautuksia välillä? Perusasennoissa maahanmenoissa luulen keinonurmipohjan tekevän oman vaikutuksensa. Lempäälässähän maahanmenot oli yhtä huonoja ja sielläkin oli tekonurmea. Tunnari tosiaan oli erikoinen. Kotiin päästyä tehtiin vielä kolme toistoa tunnaria terassilla. Eka oli ihan normaalilla asetelmalla, toisessa piilotin kapulan lumeen ja kolmennessa hajustin kapulaa vain hyvin lyhyen hetken. Kaikissa oma löytyi, mutta viimeinen oli vaikein. Siinä koira joutui paikallistamaan pitkään omaa, siltikään se ei napannut väärää suuhunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti