torstai 21. helmikuuta 2013

Saran aksat



Alussa oli paras lähettää SARA esteille ja juosta itse keppien vasemmalle puolen. Jos yritin ohjata koiraa kepeille keppien oikealta puolen, niin koira oli joka kerta putkessa. Vitoselle kokeilin ohjata vekkaamalla + takaakierrolla, mutta olin silloin koko ajan siivekkeen edessä ja koira meni putkeen. Niistolla onnistui hyvin. Samoin kierrättämällä siiveke yläpuolelta. Esteillä 10.-13. sai pistää tossua toisen eteen, että ehti ohjaamaan 14. esteen siten, että koira ei päätynyt 15. esteen sijasta putkeen. Parhaiten se onnistui jaakottamalla, mutta myös vekkaamalla linjaa onnistui satunnaisesti. Valssaus oli paras vienti 18. esteeltä 19. esteelle. Kokeilin myös persjättöä, mutta ohjaus oli vaan myöhässä...

---

Kaukoja tehtiin takapalkalla. Oli siistiä työtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti