sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Beeceet treenaa


...Ja muutama muukin ;) Tokotettiin tänään siis bc-painotteisessa seurassa Perkkaan koulun kentällä.


SARA teki:



  • Sivulla maahanmenoja ja nousuja.

  • Jääviä sekaisin ja sekaisin ne meneekin. Hieman kovistelin koiraa rauhottumaan ja sen jälkeen menikin muutama vaihto oikein, kunnes taas lähti arpominen. Koira osaa kyllä, muttei vaan malta kuunnella. Jatkossa alan yhdistämään vihjesanaa oikeaan mielentilaan ja arpomisesta laitan koiran hetkiseksi jäähylle rauhottumaan. Lisäksi käskysanojen äänensävyjä pitänee miettiä.

  • Merkkiä. Pari ekaa alustan kanssa, sitten ilman. Tehtiin myös maalin kierron kautta. Hienosti osasi!

  • Ruutua pitkältä matkalta (n. 50 m) lähetettynä alustalle; siten, että jäin lähelle ruutua käskyttämään ja leluruutuna. Lisäksi yksi kipale ruutua vierailla merkeillä ja nauhalla. Ympärillä oli paljon häiriömerkkejä. Kysyessä "Missä ruutu?" Sa katsoi hieman sivuun. Näytin sitten kädellä oikean suunnan. Käskyllä läksi ruutuun ja sinne meni, mutta vähän reunaan.

  • Tunnarin luovutusta. Ekalla oli vinossa ja siitä huomautin. Loput hyviä. Kertaalleen myös pureskeli, josta huomautus myös.

  • Ryhmäpaikallaanoloja, joista tehtiin ekana istuminen. Menin piiloon ja kävin palkkaa ekan puoliminuuttisen jälkeen ja sitten vielä minuutin päästä uudestaan. Lopuksi kävelin muutaman metrin koirasta poispäin, sen taakse ja palkkasin. Makuu oli pariminuuttinen ja käskytykset otettiin erikseen. Sas toimi vain omilla käskyillä ja niitäkin tarvittiin vain yhdet kappaleet :)

  • Pari metallinoutoa. Hyviä.


RINNA teki kentän laidalla huutamisen lisäksi:



  • Leikkimistä ja hienosti penne pysyi lelussa kiinni, vaikka ympärillä olikin vieraita koiria! Jännä, penne osaa luovuttaa lelun käskystä, vaikka sitä ei olla edes koskaan treenattu?!

  • Ruutua sekä kutsuna että lelun ollessa ruudussa. Lisäksi Tiia oli palkkaamassa penneä ruudussa. Kovin pitkältä matkalta se ei vielä tajua.

  • Vauhtiluoksetuloa.

  • Odottamista (arkipaikallaanoloa) kuvaamisen ajan :D

  • Jokusen perusasennon ja eteentulon sekä maahanmenonkin.


Aamummalla olin käynyt tallomassa SARALLE jäljen lampimetsään. Se oli parisataa metriä niin suoraa kuin metsassä voi vaan kävellä (eli ei kovin suoraa, kulmia ei kuitenkaan). Aika alussa oli ojan ylitys ja sitten jälki jatkui jonkin matkaa pientä polkua pitkin. Jäljellä oli vain yksi keppi lopussa. Se ehti vanheta nelisen tuntia. Mentiin metsään suoraan tokoilemasta, joten Rinnakin oli mukana. Ei kait siinä mitään, päästin Saran liinassaan vapaaksi ja tulin pennen kanssa perässä. Olosuhteet oli ne vaikeimmat Saralle eli märkä maa ja auringonpaiste. Janalla Sas olisi jatkanut vaan suoraan janaa pitkin, ehkä sai jonkin hajun, sen verran varmana meni? Alkusählingin jälkeen Sa sai oikeasta jäljestä vainun ja lähti jäljestämään (janalta vasempaan). Ojan ylitys oli ok, polun alussa haki aikansa ennen kuin jatkoi oikeaan suuntaan. Parissa muussakin kohdassa koiruus hukkasi jäljen, mutta löysipä itse takaisin. Keppi-ilmaisu oli parin lihapullan arvoinen :)


Koirat pääsi vielä vetämään rallia metsässä. Molemmat kävi vuoron perään uppoamassa mutaisaan lammikkoon. Pääsivät sentäs omin avuin ylös sieltä ;D Sanomattakin lienee selvää, että kotona koirat pääsi kylpyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti