sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Saran jälki ja tokoilut


Tänään talloin noin puolisen kilometriä pitkän jäljen lammen takaiseen metsään. Kulmia tuli useampi kumpaankin suuntaan. Lisäksi loppupuolella oli ojan ylitys ja aivan lopussa polun ylitys. Jäljelle laitoin 8 tavallista pienempää keppiä. Kulmat merkkasin, keppejä en (paitsi ekan ja vikan). Rinna oli mukana samalla vetämässä metsärallia (ja kävi myös hepuloimassa suossa...), joten oli ainakin yksi samanaikainen pienen eläimen harhajälki. Jälki oli kolmisen tuntia vanha ennen ajoa. Sa nosti jäljen hyvin ja lähti janalta oikeaan suuntaan (vasen). Polun ylitys lopussa sujui hyvin. Koira tarkasti polun ja korjasi heti jäljen suuntaan. Jälkeä ajaessa pari pikkulikkaa kulki polkua pitkin. Ne kaksi asiaa olikin sitten ne hyvät asiat tällä kertaa. Eka kulma oli vielä suht ok (vähän pyöristi), toinen meni haahuillessa. Kolmannessa, joka oli ojaa vasten, koira jatkoi vain suoraan. Rin oli mennyt siitä. Neljännen kulman kohdalla ylitettiin oja. Se oli vaikea (kuljin puuta pitkin). Viides kulma ojan jälkeen oli taas haahuilua. Kepeistä koira ilmaisi vain kolme. Eka mentiin ainakin suoraan vaan kepin yli. Kolmannen kohdalla annoin pidätteen liinalla ja keppi nousi. Muut kaksi (ojan ylityksen jälkeinen ja loppukeppi) Sas nosti itsenäisesti. Lopuista en tiedä käveltiinkö ne vain ekan tapaan yli vai oliko koira sen verran hukassa ettei saanut hajua niistä. Ihmehaahuilua oli koko jälki. Sas otti kaiketi aika paljon häiriötä Rinnan kuljeskeluista.


Jäljestämisen jälkeen mentiin tokottamaan lähikentälle. Ensiksi palkkaamattomuutta ketjuttamalla tunnari, tasamaanouto puukapulalla, avoimen luoksetulo, liikkeestä istuminen ja ruutu. Aloitin suoraan kylmiltään ketjuttamisen enkä tajunnut miten kierroksilla koira olikaan! Tunnarin tein tarkoituksella ruutua kohden (hyvä idea, muttei nyt). Koirahan ampaisi kapuloiden yli suoraan ruutuun. Kutsuin pois ja otettiin uusiksi. Nyt se meni kapuloille, mutta nosti ja toi heti ekan mikä sattui kohdalle (väärä). Lähetin taas matkaan ja nyt koira malttoi haistella sen verran että oikea löytyi. Pistin Saran hetkiseksi jäähylle ja otettiin tunnari uusiksi toiseen suuntaan. Jälleen Sa toi ensimmäisen, mikä kohdalle sattui (väärä). Lähetin taas uudestaan ja johan oikeakin taas löytyi. Siirryttiin suoraan seuraavaan liikkeeseen, joka oli siis noutaminen. Se oli hyvä. Samoin kaikki loputkin ketjutettavat liikkeet. Ruudussa pysäytin aavistuksen liian aikaisin ja etutassut jäi viivalle. Liikkeiden välit otin pitkinä ja pidin koiran koko ajan käskyn alla joko odottamassa tai kontaktissa. Liikkeiden välit oli siis myös kunnolliset, vaikka vire säilyikin loppuun asti hurjan korkeana. Otettiin vielä ruutuun lähetyksiä parista eri suunnasta alustalle ja kertaalleen tyhjäänkin ruutuun. Lisäksi treenattiin ruudussa makuuta. Luoksetuloja tehtiin eri matkoilta, lyhyeltä suoraan sivulle ja pitkältä vauhdista vapauttaen. Sekä maalin että minunkin kiertämistäkin otettiin. Myös liikkeestä istumisia (ilman seuruuta). Tunnari jäi sen verran vaivaamaan, että otettiin se vielä kertaalleen kotiterassilla. Ja sujuihan se! Palkkasin tuonnista lihapullalla ja otettiin vielä luovutusasentoontulo, josta toinenkin pulla.


Eilen käytiin lyhyesti ottamassa luoksetulon pysäytyksiä (lähinnä maahanmenoja) lähinutsikentällä. Näpäkkyyden lisäämiseksi maahanmenoon kokeillaan nyt takapalkkana oikein hyvää lelua. Lisäksi vauhdin ylläpitämiseksi välillä annan koiran kiertää itseni ja lähetän takaisin lelulle. Vielä en huomannut muutosta, mutta kokeillaan nyt näitä jonkin aikaa. Lisäksi otettiin puun kiertoa ja niiden lomaan yksi seisomaapysäytyskin. Se on edelleen hyvä.


Sas on harrastanut viime aikoina kotitokoa. Lähes päivittäin on otettin metallin pitoa (pienempi kapula, on vaikeampi) ihan vain yksi pito kerrallaan ja siitä suuri palkka. Paikkamakuita on otettu pitkinä (6-8 min.) ja koira on niissä pysynyt täysin patsaana. Lisäki kaukojumppaa on tehty läheltä ohjaten. Askelsiirtymiä ja käännöksiä ollaan tehty peilin edessä. Tosi hyviä, täyskäännös vasempaankin on näyttänyt oikein hyvältä!


Kaiken kaikkiaan Saralla on nyt juoksujen aikana ollut vähemmän aktiviteettejä kuin yleensä ja se on näkynyt. Tihutöiden kohteeksi on onneksi lähinnä joutuneet koirien lelut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti