tiistai 28. syyskuuta 2010

Pentuagia


Rinna sijaisti Saraa maanantain agitreeneissä. Sara kun oli matkoilla. Rin teki harjoitusrengasta. Pari kertaa ohjasin kädellä ja sen jälkeen penne alkoi tarjoamaan renkaan läpi menoa, siinä senkun vain naksuttelin :) Otin rengasta myös kutsuna. Penne teki myös siivekkeen kiertoa molempiin suuntiin ja tiukkaa U-putkea. Tokikin taas leikittiin, pari hammastakin irtosi :D


Mennessä satuttiin kulkemaan kuoma-auton viereltä juuri kun se pudotti kivilastinsa. Pennun häntä laski ja se veti vähän hihnassa, ei kuitenkaan sen suuremmin pyrkinyt pakoon vaan ennen kaikkea tapahtumaa piti tuijottaa. Namit kelpasi. Takaisin tullessa samalla paikkaa oli kaivinkone tasoittamassa maata. Se ei ollut yhtään niin ihmeellinen.


---


Tiistaina alkoi Rinnan oma agiryhmä, vapaamuotoisesti treenaava penturyhmä :) Rin teki puomin alastulokontaktia. Nyt oli leikkelettä ja pentu meni puomia pitkin tosi nätisti. Rengastreeniä tehtiin taas naksutellen. Putkia tehtiin suorana ja mutkana. Tehtiin myös putkesta-putkeen -sarjaa. Siinä mutkaputkesta käännyttiin 180-astetta suoraan putkeen. Eteenmenoakin aloiteltiin kahdella esteellä, joissa rimat oli maassa. Hyvin läksi ja hyvin se leikkii vieraankin ihmisen kanssa. Kierrätin myös siivekettä pennellä. Lopuksi pentuset pääsivät vielä riehumaan ulkokentälle.


Rinna alkaa nykyisin aivan hillittömästi heiluttamaan häntäänsä, kun lähestytään Purinaa. On vissiin älyttömän kiva paikka :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti