keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Juoksu ohi ja elämä jatkuu


Sarppa oli siis kovin iloissaan päästessään taas treeneihinsä :) Agilityssä onnekseni oli helppoja ja lyhyitä harjoituksia, pääosissa oli kontaktit.



Ekassa pätkässä (A) tein valssin A:n jälkeen. Ihan jees se toimii. Toisessa treenissä (B) olikin vähän haastetta ohjaamisessa. Ensin olin liian lähellä hyppyä ja rima tippui. Sitten aloitin puolivalssin liian aikaisin, jolloin rima taas tippui. Lisäksi ohjasin koiraa aivan liian huonosta kulmasta puomille, jolloin ylösmenokontaktit oli huonoja. Lopulta sain ohjaamisen sujumaan. Sa irtoaa hyvin takaakiertoon, joten voin jättäytyä kauemmaksikin ohjaamaan. Vikalla pätkällä (C) ei mitään ongelmia. Sas haki hyvin aloitusvälin kepeillä. Lopuksi vielä keskusteltiin kontakteille irtoamisesta, etenkin puomilla Sas saisi mennä vauhdikkaasti loppuun asti vaikka jättäytyisinkin reilusti jälkeen. Nyt aloitetaan ne kosketusalustan kanssa.


Sitten tokoa kouluttamaan. Sarakin pääsi tekemään. Se teki liikkeestä istumisia (ilman seuruuta). Kaukoihin kokeilin nyt heittopalkkana lelua ja sekin toiminnee. Tosin sekään ei taida korjata vajaita istumisia. Pimeni ja tehtiin vielä tunnari kisamaisena. Koira lähti vasta toislla käskyllä (pimeä?), mutta muuten haisteli nätisti ja nosti oman. Otettiin vielä toinenkin, jossa Sa lähti kyllä ekalla käskyllä, mutta maisteli jokusta väärääkin. Toi kuitenkin oman. Korjaantukohan tuo viikonloppuun mennessä...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti