tiistai 23. marraskuuta 2010

Hyppytekniikkaa


RINNAN treeneissä tällä kertaa kuviona oli "slice" eli hypyt limittäin, hyppyjen välissä 5 askelta. Tällä treenataan laukan valintaa. Rinna ei ainakaan tämän perusteella näytä valitsevan selkeästi tiettyä laukkaa suorituksiinsa, mun silmään toistoissa ei ole mitään logiikkaa ;) Nyt rauhoitin lähdöt ja käytössä oli namialusta. Selvästi rauhallisempi oli suorituskin viime kertaiseen verrattuna. Tosin toisella kierroksella namialusta oli sekin liikaa. Pennun kanssa on treenattu perusasentoja ja nyt alkaa näkymään pennun painottuneisuus, pitää siis muistaa puuhastella koira oikeallakin puolen välillä. Jalkojen välistä lähettäminen toimi tosi hyvin.


Videoita sekä normaali nopeuksin että hidastettuina:



Lisäksi yritin naksuttaa keppien ekan välin hakua oikealta puolen ja ah kun oli vaikeaa. Viimeviikkoinen treeni oli vähän liiankin hyvin pennellä mielessä ja se tarjosi vain ekan kepin kiertoa vastapäivään. Apuja tarvittiin ennen kuin alkoi sujumaan. Myös puomin alastuloakin tehtiin.


---


Yölenkillä SARA teki maalin kiertoja. Aivan sairaan siististi se lähtee kauempaankin kiertämään maaleja. Tosin kauempaa lähettäessä kiertosuunta on välillä mikä sattuu. Tähän puutuin nyt. Kutsuin sen takaisin aina kun koira näytti lähtevän kiertoon väärältä puolen. Koira petrasi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti