sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Järkeä


Tehtiin jälkiä Terhin kanssa Kattilajärvellä. Ilma oli lämmin ja maastot kuivia. Terhi teki kummallekin jäljet. Ne vanheni tunnin pari. Tällä kertaa SARAN kanssa käveltiin vaan janan suuntaisesti ja koira sai siinä sivussa nostaa jäljen. Nosto onnistui näin hyvin. Maasto nousi ensin kalloille ja lopussa laski alaspäin. Pohja oli paljolti jäkälää. Sara jäljesti hyvin. Nenä pysyi hyvin maassa ja osasin nyt lukea koiraa paremmin. Jäljellä oli kaksi kulmaa. Eka oli ok, toisen koira pyöristi. Kuudesta kepistä Sas nosti neljä. Yhdestä se meni kaatuneen puun rungon toiselta puolen. Otin tässä koiran takaisin ja odotin, että se löytää kepin. Toisen kepin ylimenemistä en huomannut. Saralle tuntuu olevan helpompia nuo kuivemmat maastot. Sen nenä pysyy paremmin maassa eikä tarkisteluja tapahdu niin paljoa. Ehkä se sitten upposi jälkeen niin hyvin, että parit kepit jäi?



RINNALLEKIN tilasin puolen kilometrin jäljen, mutta se taisi olla vähän pidempi. Joka tapauksessa pisin jälki Rinnalle ikinä. Janalla lähetin koira etsimään jälkeä. Koira lähti sivuun, otin takaisin ja toistolla se eteni suorempaan. Alussa oli avarampaa ja tuuli kävi. Hajut sekottui. Maasto oli tässäkin jäkälikköä ja varpuja, varmaan kuivin pohja mitä Rinnalla on ollut. Rinnan etenemisvauhti oli nyt aika sopiva. Taisi maaperä olla koiralle hankalampi. Ekassa kulmassa koira meni juuri kulman mukaan, toisessa se tarkisti muut suunnat ensin. Ekan kepin Rin haistoi lyhyesti. Huomasin tämän ja huomautin koiraa ilmaisusta. Sillä se painui maahan. Toisesta kepistä koira olisi vain kävellyt yli korkealla nenällä. Ilmeisesti haistoi kepin, muttei olisi malttanut tarkentaa sitä. Loppua kohden koira selvästi väsyi. Se tarkisteli enemmän jäljen kulkua. Loput ilmaisut se teki itsenäisesti, mutta hitaammin ja asentokin saattoi olla vino. Palkkasin koiran kuitenkin näistä, kun Rimppa jaksoi yrittää väsyneenäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti