torstai 17. toukokuuta 2012

Torstaina


Päivälle oli sovittuna tokotreenit SM-joukkuekokoonpanolla. SARAN kanssa edustamme tänä vuonna Espoon Koirakerhoa. Treenattiin Puolarin nurtseilla. Maa oli sateen jälkeen märkää ja ilma oli lämmin. Sara teki kokeenomaisen suorituksen. Liikkeet tehtiin normijärjestyksessä.


Seuraamisessa Sara äännähti muutamassa liikkeellelähdössä. Näistä huomautin. En vaan edelleenkään tiedä onko huomauttaminen reilua koiraa kohtaan. Tietääkö se mistä murahdan? Liikkeellelähdöt ja käännökset voisin edelleenkin tehdä hitaammin. Liikkeellelähdöissä voisinkin lähteä vastakkaisella jalalla liikkeelle. Näin lähtö on pehmeämpi. Otetaan kokeiluun. Hitaassa ja normaalissa vauhdissa minun vauhdissa koiran askellus ei muutu heti. Tähän pitää kiinnittää huomiota. Juoksuseuruussa käännökset pitää treenata paremmiksi.


Zetassa jouduin huomauttamaan koiraa kontaktin tippumisesta lähtöperusasennossa. Muiden liikkeiden aluissa kontatin pito on helpompaa, mutta zetassa koira katselee merkkejä mielellään. Maahanmeno oli hidas ja istuminen ja seisominen vinoja. Huomaamattani kuljin turhan kaukaa koirasta eli pitää kiinnittää huomiota omiin linjoihin.


Luoksetulonssa alkumaahanmeno oli nopsa. Näitä onkin nyt treenattu. Pieni vinkaisu kuului koirasta jätössä. Tähän voisi auttaa se, että koiralle kertoisi aiemmin tulevan liikkeen. Nythän koira tietää luoksetulon ja kaukot vasta jättökäskystä. Liikkeen voisi kertoa jo siirryttäessä seuraavaan suorituspaikkaan. Luoksetulo oli ihan perus. En osaa edelleenkään käskyttää koiraa oikeassa kohdassa, pitäisikö ehkä laskea koiran laukka-askeita? Kumpikin pysäytys ei ollut niin teräviä kuin haluaisin.


Ruudussa oli punaiset merkit ja nauha oli valkea. Nauha vaan ei erottunut nurmikon seasta. Merkille Sara meni hyvin, mutta ruutuun mennessä se suunnisti luoksetulon merkeille. Stoppasin koiran (pysähtyi hyvin) ja uudella käskyllä koira löysi ruudunkin. Ruudussa koira oli ehken hieman liian edessä. Edelleen lisää häiriötreeniä ruutuun.


Ohjatussa Sara ei ollut merkillä ihan niin suorassa kuin haluaisin eli suoriin asentoihinkin lisää treeniä. Luovutusasennossa pidin jalka-avun mukana.


Metallihyppynouto tehtiin tällä kertaa ruotsalaisella kapulalla. Siinä oli turhan kapea keskiosa Saran suuhun ja se vähän kalisi. Unohdin jalka-avun ja luovutusasento oli vino.


Tunnari oli aika hämärä. Sara nosti oman ja tiputti sen kahteen kertaan. Välissä se haisteli muita kapuloita. Kolmas kerta toden sanoi ja koira toi lopulta oman. Luovutus oli vino ilman jalka-apua.


Kaukoihin saatiin juurikin se ongelma, mikä tulee kokeissa. Eli Sara tuli eteenpäin ihan reilusti s-m- ja s-i-vaihdoissa. Enempi vaan treeniä, missä kaukot tapahtuu vasta vikana.


Tehtiin vielä paikallaanolot, ensin istuminen, sitten makuu. Jäin molemmissa näkyville. Istuminen oli ok. Maahan koira meni nopsasti :) Se jäi joko heti alkuunsa lonkalleen tai sitten lonkkautui minun kävellessä poispäin. Muuten se makasi koko ajan liikkumatta.


 ---


Illemmalla oli SARAN agitreenit. Ensin tehtiin viimeviikkoista Pirjon rataharjoitusta peilikuvana. Keskityttiin enemmänkin niistoon kolmosella ja sylivekkiin nelosella. Rimat näissä oli matalalla. Niistoon vaan treeniä, niin kyllä se sieltä tulee! Vekkaus oli vaikeampaa, mutta sitten kun tein sen radan osana, niin se sujui paremmin.


Toinen treeni:



Kontakti-puomi-erottelut toimi ongelmitta. Puomin suoritus on Saralla nyt sellainen kuin haluankin sen olevan. Se juoksee minusta välittämättä päähän asti 2on2offiin. A-esteeseen pitäisi saada samaa. Se on edelleen liian hidas. Nyt leikitin koiraa kontaktilla, muttei se sitä vielä oikein ymmärtänyt. Kepit sujui hyvin. Sara kepitti itsenäisesti loppuun asti minun jäädessa keppien alkuun. Se vaan vaatii kirityksen.


RIMPPANENKIN oli kemuissa mukana (Kristiinalle ja Fendille SERT-A!). Ensin häivytettiin vekkoja kepeiltä. Saatiin jo uusi ennätys eli menopuolella verkkopala oli enää lopussa ja toisella puolella lopussa kaksi sekä yksi vielä keskellä. Alku oli nyt kokonaan verkoista vapaa. Sitten tehtiin keinua yksittäisenä. Kun jättäydyin liian taakse, niin koira oli vähän epävarma suoritustavasta ja paukutteli keinua edestakaisin :p Liitettiin keinu vielä pienen radan lopuksi. Toimii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti