keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Purinalla x 2

Maanantaisissa RINNAN aksoissa oli teemana takaakierrot. Rinnalle laitettiin kierrettävää siivekettä vasten rimat nojaamaan ja ohjaamaan koiraa vähemmän tiukkaan takaakiertoon. Nämä toimi. 

HAU:n tokoryhmässä oli Sirke Viitasen koulutuskerta. Jatkettiin Rinnan seuraamisen työstöä. Selvästi koira on nyt rennompi. Intensiivisyyttä lisää saadakseni käytetään jatkossa välillä lelupalkkaa varoen ettei koiralla mene yli. Aina ennen lelupalkkausta kuitenkin kunnollinen sosiaalinen palkkaus.

Katsottiin myös 2-kiloisen kapulan noutoa. Koira saisi mun mielestä tulla enemmän voimalla takaisin. Nyt tehtiin jatketulla noudolla vauhdista vapauttamista. Lelu näissä valmiiksi maahan selän taakse ja vapautus paikoillaan olevalle lelulle, jolloin koira keskittyy hyppäämään kapulan yli sen pudottaessaan eikä 2 kiloa tule varpaille. Tehtiin myös hetsausta ennen tuontivaihetta apparin koirasta kiinnipitäessä. Lisäksi katsottiin luovutusasentoon tuloa. Sekin saisi olla voimakkaampi. Tähän treeniä maasta eteennousuja kapula suussa tai maksimissaan yhden askeleen päästä koiran viimeistä askelta. Lisäksi maasta hieman vinosta kulmasta eteentuloja, jolloin treenataan suoruutta.

---

Tiistaina oltiin HAU:n hyppytekniikkatreeneissä. Koirat teki harjoitteet medeinä. Ensin tehtiin perussarjaa. RINNALLE laitoin lelua eri väleihin eikä se niputtanut hyppyjä. Tekniikka oli hyvää. Seuraavaksi tehtiin power gridiä (5 hyppyä, välit 7 ft ja rimat 30 cm). Siinä koira teki alun hypyt nytkäyttäen, mutta loppusarja oli parempaa. Alkukin korjaantui, kun annoin koiralle enempi tilaa ekaan esteeseen. Kasvava sarjakin sujui hyvin, samoin loppuun tehty perussarja.

SARA yllätti positiivisesti :) Perussarjassa se lähti takapainoisena, mutta loppua kohden koira muuttui etupainoiseksi. Power gridistä koira suoritui yllättävän hyvin. Sen meno oli rentoa, tosin lopussa se tömäytti alastuloissa. Kasvava sarja ja lopun perussarja oli aika nättejä. Sarahan on henkisesti medi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti