lauantai 10. toukokuuta 2014

Sataa, sataa ropisee

Eilen Inkan kanssa treenattiin vesisateessa. Ensin juoksutettiin koirilla viestiä Vaakkoissa. Tällä kertaa helppo treeni RINNALLE. Vein koiran muutamaan sataan metriin ja lähetin A:lle. Sitten tulin takaisin päin pariin sataan metriin, johon seuraava lähetys. Sitten vielä palasin takaisin näköetäisyydelle ja koira sai juosta meidän väliä.

Illan päätteeksi ajettiin vielä peltojäljet Luukissa. Inka teki Rinnalle 100-metrisen namijäljen, nami joka askeleella ja lopussa keppi. Vanheni tunnin. Lähetykseen voisin ottaa eri käskyn kuin janalähetyksissä. Nyt koira ei ymmärtänyt nameja jaloissaan ennen kuin näytin kädellä. Sitten kun asiaan päästiin, niin hyvin meni. Rytmitys alkanee löytymään.

Tottikset tehtiin jälkien vanhetessa kentällä. Tein kokeenomaisesti, mutta helpotetusti, autoin koiraa ja palkkailin välillä. Rinna oli ensin makuussa. Se makasi hyvin, eikä noussut nyt heitoista. Seuraaminen oli kamalaa :/ Jäävät tein normaalivauhdista. Istuminen ja seisominen oli hyvät. Maahan koira meni hitaasti vasta kolmannella yrittämällä. Luoksetuloissa annoin avut. Ekassa sekä käsiavut että toistin käskyn koiran ollessa lähellä, toisessa oli enää ylimääräinen käsky. Kaikki noudot oli ok, tosin Rin helposti lähtee ennakoimaan sivulle siirtymiä. Eteenmeno oli ihan hyvä.

Rinna harvemmin tekee mitään isompia virheitä, mutta sen asenne ei vain ole hyvä. Loppua kohden se kyllä paranee, kun se pääsee tekemään rakastamiaan noutoja ja sitten eteenmenoa. Jotenkin pitäisi se alusta lähtien saada keskittymään siihen hetkeen ja treeniin siinä hetkessä eikä ajattelemaan vaan tulevia. Välillä se odottaa niin paljon lopun liikkeitä ettei vain pysty tekemään seuraamista kunnolla...

3 kommenttia:

  1. Ihme kuvabloggaaja susta on tullut!

    VastaaPoista
  2. Meinasin kommentoida samaa mitä edellinenkin! :D Kaunis Rinna <3

    VastaaPoista
  3. Haha, kyllä tää innostus varmasti pian loppuu ;)

    VastaaPoista