sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Viestejä

Torstaina aamusella vietiin koirat viestimetsään Inkan kanssa. Olin etenevänä. RINNA juoksi avoimen matkaa (1 + 1,3 + 1,3 km = 3,6 km). Matkat se juoksi hyvin, mutta lähdöissä sitä vaivaa rutiinen puute. Mun päästä se lähti vaisusti. Puolen minuutin hiljaisuuden aikana se katseli ympärilleen eikä ollut fokusoituneena. B:llä annoin lähtökäskyn, kun koira katseli toisaalle. Se kuitenkin lähti yhdestä käskystä, mutta vain vaisusti. Lähdön jälkeen sen on täytynyt nostaa vauhtia, sillä kilometriin aikaa meni muutama minuutti. C:llä mitään ei tapahtunut ekasta käskystä, koira oli vain edelleen perusasennossa. Toisella käskyllä se lähti. Inkan päässä A:lla Rinna oli ollut ihan päinvastainen. Se kiljahteli ja nousi monesti istumasta seisomaan. Siellä päässä se tietää liiankin hyvin mitä on tapahtumassa :p Lähdön rutiineja on tehty liian vähän eikä koira vaan vielä niitä osaa kunnolla. Nyt rutiinit mukaan joka treehin. Se tarttee toistoja ymmärtääkseen mitä on tapahtumassa ja samalla hallinnankin kannalta.

Lauantaina juoksutettiin koiria taas. Nyt etenin B:lle n. 300 metrin päähän ja Rinna juoksi väliä viidesti. Keskityttiin tällä kertaa vain lähtöihin. Kummassakin päässä koiralla oli fokusta, Inkan päässä edelleen liikaakin. Hallintaa mukaan lisää.

Tehtiin vielä esineruutukaistale, kokoa n. 10 x 50 m. Rinnalle laitettiin lapanen vasempaan reunaan pikkukuusikkoon lähelle etureunaa. Lähetin koiran suoraan sinne. Rinna juoksi sen yli, mutta palasi ja toi esineen eikä juoksennellut ensin koko alueella.

Sitten SARAAKIN vielä. Koira on jatkanut toipumistaan ja se taitaa olla jo aika terve. Nyt leikkauksesta on kulunut aikaa 1,5 kk. Koira kulkee jo normaalisti lenkillä. Lenkkimaastoiksi on valikoitunut enempi mäkimaisemia ja pohjiksi sellaisia, joissa koirat joutuu nostelemaan jalkojaan ravissa tai kävelyssä.

Harrastuksia se ei kuitenkaan ole vielä aloittanut, vaikka varmaan voisi tehdä jo kevyempiä juttuja. Mä vaan olen vaan ehkä huonolla omallatunnolla nauttinut yhden koiran kanssa harrastamisesta. Voi Sarppa-polo, se ei ole saanut tehdä edes yhtä perusasentoa. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä senkin kanssa, eihän sen saikku voi jatkua loputtomiin :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti