perjantai 14. elokuuta 2015

Ruåtsissa

Kuva: Angelica Leiman
SARA matkaili pe-ma Ruotsisssa. Sää suosi, viikonloppu oli oikein helteinen. Lauantaina oli ohjelmassa kaksi koetta Eskilstunassa ja sunnuntaina yksi koe Västeråsassa. Ruotsissa seuroilla oli upeat puitteet ja maisemat! Saran kannalta huonoa oli kenttiä ympäröivät pellot ja puskat, jotka takasivat Saralle liikaa ötököitä ympärille. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen miten koira pääsi tilanteistaan yli. Ennen tilanteet olisi olleet pahempia.


Kuva: Päivi Sumulehto
Kuva: Angelica Leiman
Liikkeet suoritettiin joka kokeessa perinteisessä järjestyksessä, ensin ryhmäliikkeet ja sitten yksilöliikkeet kaikki kerrallaan ilman taukoja. Kokeista saatiin myös palautteet kirjallisina. Lauantain ekan kokeen tuomaroi Ola Hansson.

Paikallaan istuminen 0
Sara meni puolivälissä maahan.

Paikallaan makaaminen   9
Se söi ruohoa :p Pään se laittoi käskyllä maahan, mutta nosti jo ylös ennen kuin ehdin piiloon.

Seuraaminen   7 ½
Aika kontaktitonta menoa :/

Zeta   8
Hitaat ja vinot asennonotot.

Luoksetulo   8 ½
Vähän pitkät stopit ja maahanmenot.

Ruutu   10
Hyvä!

Ohjattu noutaminen   8
Sara ei erottanut punaista merkkiä nurmikosta, joten lisäkäskyjä tarvittiin merkille menoon.

Metallihyppynouto   10
Hyppy oli reilusti koiran säkää korkeampi, muttei se haitannut.

Tunnari   9
Hidas sivullesiirtymä.

Kaukot   7 ½
Kaksoiskäsky ekaan istumiseen. Pientä etenemää.

Tulos: EVL2, 241,5 ja sij. 7./12.

Suomen koirat. Kuva: Angelica Leiman

Lauantai-iltapäivän kokeessa oli tuomarina Anja Skog.

Paikallaan istuminen 0
Sara meni aivan lopussa maahan.

Paikallaan makaaminen   10
Pää pysyi nyt maassa piilosta tuloon asti, mutta sen jälkeen koira nappaili tuulessa lentäviä ruohoja...

Seuraaminen   9
Enempi kontaktia mukana.

Zeta   8
Taas hitaat ja vinot asennot.

Luoksetulo   9
Ei niin pitkät pysäytykset.

Ruutu   10
Tuomari tuli vielä erikseen kehumaan upeaa ruutua :)

Ohjattu noutaminen   10
Sara meni vinoon merkille ja oli mennä keskikapulalle, mutta korjasi itse linjansa.

Metallihyppynouto   9
Kapula kolisi vähän suussa.

Tunnari   7
Vähän purentaa.

Kaukot   8
Ylimääräinen käsky koiran ennakoitua väärää asentoa: se meni seisomisesta maahan, kun piti istua. Hyvin korjattu!

Tulos: EVL1, 257 p. ja sij. 4./12. Sitä myöten Ruotsin valion arvo!

Kokeen valiot. Kuva: Päivi Sumulehto

Sunnuntain Västreråsan kokeessa tuomarina oli Christer Adesand.

Paikallaan istuminen   0
Jälleen koira meni puolivälissä maahan.

Paikallaan makaaminen   7
Hidas maahanmeno ja kaksoiskäsky sivullenousuun. Koira oli sen oloinen, etten edes käskenyt laittamaan päätä maahan.

Seuraaminen   6
Välillä ihan hyvääkin seuraamista, mutta välillä todella huonoa. Jouduin paristi käskemään koiraa erikseen istumaan perusasennoissa ja yksi istuminen jäi kokonaan tekemättä!

Zeta   7 ½
Kävelin väärin :p

Luoksetulo   6
Valuvaa.

Ruutu   10
Hyvä!  

Ohjattu noutaminen   10
Hyvä!

Metallihyppynouto   8
Kapula kolisi suussa.

Tunnari   7
Saralla putosi kapula kahdesti luovutuksessa. Kummallakin kerralla koira itse korjasi virheensä.

Kaukot   9
Hyvät vaihdot, mutta hitaat.

Tulos: EVL2, 229,5 p. ja sij. 5./8.

Suoritukset ei olleet sitä parasta Sarpsaa, mutta ykköstulosta haettiin ja se myös saatiin. Tämän myötä Sarasta tuli triplatokovalio. Sara on triplatokovaliona vissiin ainoa aussie laatuaan. No eipä siihen tarvita muuta kuin vähän hulluutta ;) Matka oli onnistunut muutenkin, sillä matkalla leivottiin yhteensä viisi uutta ruotsalaista tokovaliota!

Kuva: Päivi Sumulehto
Kuva: Päivi Sumulehto

4 kommenttia: