lauantai 12. toukokuuta 2018

Rinna rallaa

Olin ilmottanut Saran helatorstain rallykisaan. Sen kuitenkin valioiduttua edellisenä viikonloppuna päätin vaihtaa tilalle RINNAN, joten tästä alkoi Rimpan rallyura! Rinna ei ole aiemmin juurikaan rallyjuttuja tehnyt, joten esim. saksalainen piti koiralle opettaa edes sinnepäin ennen koetta. 

En jännittänyt juurikaan ennen koeaamua, mutta kyllä se tuttu jännitys taas nousi ennen suoritusta. Rinna reagoi mun jännitykseen reagoimalla ympäristöön voimakkaammin. Se skannaa enemmän ympäristöä, on aggressiivisempi eikä todellakaan ole samassa kuplassa mun kanssa. Olen jo aiemmin ajatellut rallyn olevan hyvä lisä Rinnalle koiran ja ohjaamisen saamiseksi samaan kuplaan.

Kehässä Rinna oli ihan kivasti mukana. Ihan yllätyin! Mun jännitys nosti sen kierroksia ja parilla ekalla kyltillä koira äännähti. Sitten se rauhottui. Olin itse jopa liiankin rauhallinen. Radan suorittaminen oli hillittyä, hallittua ja ennen kaikkea hidasta. Kupla oli hyvä, suoritus oli hyvä. Maaliin päästyä kasassa oli edelleen täydet sata pistettä. Kokeessa oli useampikin satasen suoritus, joten hitaalla tempolla tehty satanen ei riittänyt kärkeen tällä kertaa. Oli niin mukavaa, että yritän saada Rinnalle nyt koepaikkoja lisääkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti