sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Weekendi

Viikonloppu oli aika rankka. Jännitäminen vie ihan mehut :p Lauantaina oli rallyn tuplakisat. Mahdollisuus SARAN valioitumiseen oli käsillä ja jännitin ihan hirveästi. Tuntui, ettei jalat kanna eikä kulje eikä sanoja saa sanotuksi. Kylteillä tein liioiteltuja apuja, sillä pelkäsin, ettei koira saa selvää käskysanoista. Aika riskiä, sillä treenatessa käytän vähemmän käsiapuja.



Ekalla radalla ensimmäinen miinustus tapahtui vasta kyltillä 7 puolenvaihdossa edessä, jossa astuin sivuaskeleen (-3). Seuraava vähennys oli kyltillä 9, jossa Saran perusasento oikella puolen oli vino (-1). Muuta vähennettävää tuomari ei huomannut, joten tulokseksi tuli MES96 ja siten RTVA! Sijoitus oli luokassaan 2./26.





Ekan radan jännittämisen vielä ymmärrän, mutta että toisellekin sain lähes saman jännityksen aikaiseksi. Viimeisen valiotuloksen jälkeen ei ollut enää mitään saavutettavaa eikä radan sujumisella tai sujumattomuudella pitänyt olla mitään väliä. Oisin halunnut kerrankin mennä radalle ilman jännityksen häivääkään. Mutta ei :p



Heti ekalla kyltillä jalkojen välistä puolenvaihdossa Sara lähti mukamas kaahottamaan eteenpäin.  En tiedä minne se oli muka menossa. Uusittiin tämä (-3) ja uusintapaikkaan mennessä annoin koiran sen kummemmin ajattelematta hyppiä vasten (-1). Muuten mentiin virheettä, joten tulokseksi taas MES96. Kärkeen ei tällä kertaa ylletty (sijoitus 5./24.), mutta Sarpan hymynaama jäi tuomarille mieleen ja Sara sai Tuomarin Palkinnon.



Loppujen lopuksi ne valiotuloset tuli nopsaan peräkkäisistä kisoista. Ne tuli, kun vain lopetin isompien virheiden tekemisen :p Mä olen oppinut olemaan hallittu ja hillitty. En vain kaahaa rataa läpi vaan teen asiat ajatuksen kanssa. Ihminen on kehittyvä olento!

Sunnuntaina oli ohjelmassa koko rahalla ASCA-aksaa. DOT oli ilmoitettu kaikille radoille eli hyppy-, gamblers- ja agilityratoja oli edessä kaksin kappalein. Tuomarina oli tällä kertaa belgialainen Allard Wagenaar.

Eliten hyppyradat oli helposti eksyttävät. Etenkin rata toiseen suuntaan on sellainen, jossa meinaan unohtaa radan. Eka rata tehtiin puhtaasti nollana ja voitolla, sija luokassa oli 1./3. Toisella radalla olin väärässä paikassa väärään aikaan ja ohjasin koiran väärälle hypylle.

Mun hermorakenne ei nyt riittänyt gamblersiin. On ihan kamalaa mennä rataa ja koko ajan koiran ohjaamisen lisäksi yrittää kuunnella merkkiä gamblen aloittamisesta sekä siirtyä ajan tultua täyteen hallitusti gamblen alkuun. Ohjasin koiraa epävarmasti ja mun varmuus vaikuttaa Dotsiin paljon. Pillin vihellys gamblen alkamisen merkiksi sai mut juoksemaan gamblen alkuun ilman, että otin koiraa mukaan. Dot nappasi ekalla radalla sitten tehtäväkseen vielä puomin ennen gamblen alkua ja vielä loikkasi rumasti alastulon! Gamble-osuudet oli ihan suoritettavissa. Doo ei vaan osannut vielä edetä suoraviivaisesti eikä näin aika riittänyt.





Agiradoillakin kohtaloksi koitui kepit. Liian kovassa vauhdissa Dot ei osaa aloittaa keppejä oikein eikä se aina malta pujotella loppuun asti. Näissä agilityissä ei kuitenkaan tunneta kieltoja, joten ensimmäinen rata oli kuitenkin nollarata sijoituksella 1./2. Kontaktit Dot teki ihan hyvin. Se osaa tehdä ne paremminkin, muttei useinkaan vielä radalla. Kontaktien sujuvuuteen Dotilla vaikuttaa paljolti ohjaus. Jos ohjaaminen on löysää (kuten gamblessä koiran karattua puomille) tai koiralla ei ole radan jatko selvillä, se ei juokse alastuloa nätisti.

Dot on kyllä kiva aksaohjattava. Se menee sinne minne ohjaa, kunhan vain ohjaa varmasti. Titteleitä ei tällä kertaa saatu. Novicen tittelit agissa ja gamblessa on molemissa yhden hyväksytyn tuloksen päässä. Titteleistä viis, mutta mun juoksarimasennus väheni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti