perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kentällä


Tokoiltiin aamulla Sirkuskentällä. Se oli sula ja kuiva. SARALLE ensin luoksetulon pysäytyksiä. Maahanmenot on parantuneet olkkarissa, mutta kentälle taito ei vielä kulkeutunut (liukas lattia vs. hiekkapohja). Saatiin kuitenkin ihan ok suorituksia, kun kutsuin koiran poispäin kävellessä ja käännyin koiraa kohden käskyä antaessa. Seisomiset tehtiin vain palloa heitellen. Ookoita nekin. Sitten seuraamista. Ei yhtään ääntä! Askelsiirtymät tehtiin kymmenen askeleen siirtyminä. Taaksepäin mennessä meinasi jäädä perusasennot liian eteen. Huomautuksesta paransi.


Saran toisella kierroksella tehtiiin ruutua. Tehtiin kertaalleen molemmista suunnista ja koira hakeutui molemmissa juurikin oikeaan paikkaan ruudussa. Laitoin sitten alustan ruutuun ja tehtiin pari toistoa vielä lisää. Lisäksi tehtiin paikanhakua ruudussa pallopalkalla. Innokasta oli. Merkkejä tehtiin vauhdikkaina. Sitten vielä ruudussa maassapysymistä. Kertaalleen koira huijaantui lähtemään, kun huusin "Käsky", mutta muuten pysyi maassa, joskin välillä hieman nyki. Lopuksi vielä pari tasamaanoutoa. Saan koiran nyt suoraan luovutusasentoon, kun muistutan sitä vielä "Sivu"-käskyllä koiran tullessa. Pelkällä noutokäskyllä saattaa vielä tulla vinoon luovutusasentoon, joten muistutellaan vielä.


RINNAKIN aloitti luoksetulolla. Tehtiin ensin tuloa suoraan eteen. Törmäsi, törmäsi ja törmäsi. Tarvinnee edelleen vaan vahvistaa oikeaa kohtaa. Seisomaanpysäytykset tehtiin pallon kanssa ensin ja sitten pelkällä käsimerkillä. Hyviä oli. Sitten vielä tuloja suoraan sivulle. Ekassa törmäsi tässäkin, joten annoin reilut avut ja päätettiin hyvään suoritukseen. Seuraamisessa tehtiiin lähinnä täyskäännöstä vasempaan. Palkkasin pallolla kainalosta ja kontaktikin pysyi nyt kääntyessäkin.


Toisen kierroksensa Rin aloitti ruudulla. Ei meinannut nyt mennä ruudussa perille asti pitkältä matkalta lähetettynä. Se on kyllä juuri ja juuri ruudussa ja korjaa siitä itsenäisesti ruudun takaosaan. Ehkä tämä on tullut tavaksi? Nyt naksuttelin ruudun paikkaa ensin lähempää ja sitten Rin sai juosta ruutuun kaempaa minun jäädessä edelleen ruudun viereen. Lähetys vielä puolivälistä matkaa ja lopetettiin ruutuilut siihen, kun koira onnistui kerrasta. Merkkiä tehtiin erikseen. Kympistä lähetettynä merkit oli hyviä, kauempaa lähettäessä koira kiersi merkin sivulle asti. Jätin nämä palkkaamatta ja Rin alkoi tekemään paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti