lauantai 21. maaliskuuta 2009

Lomalla


 


 


Tapahtui viikon aikana Kajaanissa:





  • 2on2off-asennon opettelu aloitettiin naksun avulla jo kotosalla suorakulmaisen sankon avulla. Kajaanissa jatkettiin sitten korokkeella ja yleistin asennon portaisiinkin. Nyt vain lisää varmuutta, kestoa ja ehkä se käskysanakin.






  • Kiertoihin ollaan koitettu lisätä varmuutta myös pidemmillä matkoilla. Sitä ollaankin jonkin verran saatu lisää, mutta ennen kaikkea ohjattavuus on näissä parantunut.






  • Käpytunnareita tehtiin viikon aikana lähes päivittäin, 2-3 tunnaria per päivä. Kiitos äidin meillä on nyt muutaman kymmenen kävyn sarja :D Joka kerta hajustin uuden kävyn, hajustusaika oli ehkä pikkasen pidempi kuin kisoissa. Useimmiten oikea käpy palautuikin, mutta onnistumisen todennäköisyys laski kuin lehmän häntä heti kun koirassa oli hitusenkin enemmän energiaa (...ruoka-aikojen, ulkoilujen ja muun aktivoinnin tulee olla oikeassa suhteessa kuun asennon kanssa...). Siksipä olen jo pidemmän aikaa palkannut koiraa tunnarissa pelkillä nappuloilla. Nyt kertaalleen erehdyin laittamaan hajustamattomien käpyjen joukkoon maksapihvin palasia. Se meni vielä hyvin, koira imuroi vain pihvin palat. Mutta parempi palkka nostatti kierroksia sen verran, että seuraava tunnari menikin siihen, että Sa koitti tuoda kaikki kävyt pihvin toivossa... Lisäksi tein mielenkiintoisen huomion eli mitä enemmän häiriökäpyjä oli mukana, sitä helpommin kierrokset nousi ja Sa ei keskittynyt käyttämään nenäänsä vaan toi mitä sattuu. Pidin sitten häiriökäpyjen määränä kahdesta viiteen.






  • Kaukoissa keskityttiin maasta istumiseen ja seisomisesta istumiseen sekä toisin päin istumisesta seisomiseen.






 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti