torstai 26. maaliskuuta 2009

Tokon tynkiä


Alkuun paikallaanoloja istuen ja maaten lyhyissä pätkissä pitkästä aikaa. Palkkasin usein. Jätin koiran siis paikalleen, kävelin vähän matkan päähän siitä tai ympäriinsä. Jos kävelen istuvan koiran taakse sen oikealta puolen, niin Sa kääntyy hieman. Vasemmmalta puolen kävellessä ei ole tätä ongelmaa. Korjauskin löytyy jo eli etupalkka.


Seuraavana jättöliikkeitä, lähinnä istumista. Istumista ei ole hetkeen tehty, joten Sa taas sekoitti sen lahjakkaasti seisomiseen. Pitää kyllä keksiä uusi käskysana, se on liian samanlainen seisomiskäskyn kanssa. Jokin helposti suuhun istuva sana, jossa ei ole s-kirjainta. Ehkä se on sitten "Itu" ;)


Ruutua tehtiin viime kertaiseen tyyliin. Ei siinä mitään ihmeitä. Sitten tehtiin vielä ohjatun noudon alkeita pallojen kanssa. Pallot oli samassa linjassa koiran kanssa ja käskytykset tein noin viiden metrin päästä. Nämä sujuu hyvin, joten on aika lisätä vaikeusastetta.


---


Kaukoja ollaan taas hinkattu sisällä päivittäin. Avon kaukot menee hyvin, mutta muissa mennään yksi askel eteenpäin vain palataksemme taas kaksi askelta taaksepäin. Eli namiohjauksella edelleen. Sa tuntuu keskittyvän niin paljon siihen namin tavoitteluun, ettei tiedosta mitä muu kroppa tekee. Tässä tapauksessa namitkin on ihan perusnappulaa. Nyt otin sitten avuksi harjanvarren maasta seisomisiin ja toistaiseksi se on ainakin toiminut. Sa tekee vaihtoliikkeen hitaasti, joten ehdin naksauttamaankin oikeassa kohdassa. Muutenhan en naksua kaukoissa käytä, sillä yleensä olen armottoman hidas siinä. Harjanvarren lisäksi olen jonkin kerran käyttänyt takapalkkaa apuna. Sekin toimii. Seiso-maahan-vaihtoa varten ajattelin opettaa Saran kunnolla peruuttamaan makuultaan. Saas nähdä onko siitä apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti