perjantai 24. heinäkuuta 2009

Hyppyjä ja noutoja Viilarin kentällä


 


Suunnattiin aamulenkillä Viilarin kentälle, jossa otettiin ekana hyppynoutoja. Parissa ekassa merkkasin takaisinhypyn naksulla, sen jälkeen tehtiin liike kokonaisena. Ruoho oli vähän liian pitkää ja pariin kertaan koiruus joutui etsimään kapulaa. Muuten nuo oli hyviä. Sitten otin yhden laudan pois ja vaihdettiin kapula metalliseen. Palkkasin koiraa vauhdista lelulla takaisinhypyn jälkeen, josta johtuen Sa alkoi ennakoimaan palkkaa ja pudotteli kapulaa. Vaihdettiin vaatimus koko liikkeen suorittamiseen ja pudottelukin loppui. Nämä meni sen verran hyvin, että korotin estettä normaaliin korkeuteen. Nämäkin oli hyviä. Korotin estettä lisää 75-senttiseksi asti ja otettiin pelkkiä hyppyjä molempiin suuntiin. Koska näissä ei ollut ongelmia, niin lisäsin vielä yhden laudan (korkeutta esteellä n. 90 cm). Pari kertaa Sa kolautti pienesti esteeseen, mutta pääasiassa hypyt oli tyylipuhtaita. Lähestyttiin estettä yhdessä ja annoin käskyn vauhdista tai jätin koiraa esteen toiselle puolelle ja kutsuin luokse. 


 


Ennen tunnaria otettiin tasamaalla metallinouto, sillä ajattelin vauhdikkaiden hyppyjen nostaneen kierroksia liikaa tunnaria varten. Hypyt oli kuitenkin vieneet koiralta sen verran puhtia, että sekä noudossa että tunnarissa palautukset Sa tuli ravilla. Palkkasin molemmat kuitenkin normaalista, sillä ne on vielä sen verran herkkiä liikkeitä. Tunnarissa kapulat oli rivissä ja oma heti ekana. Sa aloitti haistelun ekasta, haistoi seuraavaa, palasi takaisin, otti oman suuhunsa ja toi ilman pureskelua.


 


Lopuksi otettiin vielä pk-estettä. Ensin matalalla, loivemmalla esteellä. Saran mielestä se on niin kiva este, että sitä voi juosta itsenäisesti edestakaisin… Myös kentällä ollut betoniputki oli putkihullun koiran mielestä varsin mukava suoritettava. Kun pk-esteen suoritusta oli muisteltu harjoitusesteellä, niin otettiin vielä samaista estettä normaalin kokoisenakin. Sarpsan kanssa on estettä tehty normaalin kokoisena kertaalleen aiemminkin, jolloin koira tarvitsi vauhtia tai tuuppausapua päästäkseen harjalle, mutta nyt koiran sisäistettyä suoritustekniikan Sa kiipesi esteen päälle vauhdittakin. Alastuloissa varmistin terveellisemmän suorituksen menemällä koiraa vielä vastaan esteen toiselle puolen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti