lauantai 11. heinäkuuta 2009

Perkkaan treenit


Treeniä Perkkaan kentällä Terhin ja Elinan + koirien kanssa siis.


Ekana tokoja. Liikeiden välissä pidettiin (juoruilu)tauot.



  • Luoksetulot. Seisomaan pysähtymiset hyviä, napakoita. Maahanmenot voisi edelleen olla terävämpiäkin. Niitä siis lähinnä treenattiin.

  • Ruutua. Tehtiin alustan kanssa ruutuja kolmelta eri suunnalta eri mittaisilla lähetyksillä. Välillä lähetin koiraa ollen itse jo puolivälissä matkalla ruutuun. Kosketusalustaan voisi hakea enemmän tarkkuutta ja kestoa. Lisäksi otettiin seuraamaantuloja eri kulmista. Ne sujuu :)

  • Sivulla maahanmenoja häiriökäskyjen kera. Sa ei mennyt kertaakaan lankaan vaan toimi vain omilla käskyillä.

  • Jäävissä erityisesti painotus oli istumisissa, mutta muitakin otettiin väliin. Sa istui lähes joka käskyllä (parissa tarjosi seisomista).

  • Askelsiirtymät tehtiin kaikkiin suuntiin ja kaikki oli hyviä.

  • Tunnaria tehtiin erilaisilla esineillä. Ekana Saran oli löydettävä oma lelu ja tokassa kapula. Näissä ei ongelmaa. Sitten yritin hajustaa nahkapantaa noudettavaksi, mutta ilmeisesti haju ei siihen tarttunut (?!), sillä Sa ei noteerannut sitä mitenkään. Kutsuin koiran pois ja lopetettiin siihen. Note to self: yksi onnistunut tunnari per kerta riittää!

  • Kaukot. Ekana maasta istumaannousua paristakymmenestä metristä. Koira vaihtoi asentoa ongelmitta ja palkkasin siitä. Sitten lähempää käskyttäen kaikkia muita vaihtoja paitsi seiso-maa- ja seiso-istu-vaihtoja. Ekassa istu-seiso-vaihdossa Sa otti pari askelta, loput teki askelitta. Sa näköjään aloitti maa-seiso-vaihtojen ennakoinnin. Se ennakoi niitä niin rajusti, että oli vähän vaikeuksia saada koira vaihtamaan maasta istumaan.


Sitten esineruutua viereisellä nurmikolla. Saralla vietiin neljä esinettä (hanska, nalle, lompakko ja narulelu) takaosaan. Ekalla lähetykellä koiruus lähti kuin tykin suusta ja toi hanskan. Sen jälkeen lähetin koiraa pariin otteeseen, mutta Sa ei retkillään löytänyt mitään. Kävin näyttämässä lompakon ja narulelun. Hetsauksen jälkeen Sa lähti taas hyvin ja toi nallen ja seuraavalla lähetyksellä toi mukanaan narulelun. Ajattelin jättää siihen ja meni yksinäni hakemaan vielä jäljelle jäänyttä lompakkoa, Sa jäi leikkimään ihanalla narupallolla Terhin kanssa. Sa kuitenkin jätti leikin sikseen ja tulikin mukaan. Se bongasi lompakon ja kisattiin sitten vielä etulaitaan koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti