tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tiistai


Aamulla käytiin RINNAN käytiin Sporttikoirahallilla kera Inkan & Sätkän.


Tehtiin:



  • Rengasta matalana. Penne tuntuu tietävän mistä välistä pitää mennä, mutta kun lisätään liikehäiriö niin vahinkoja tapahtuu.

  • Puomin ylös- ja alasmenot nostettiin pöydälle ja puomia tehtiin siten. Jätin tyhjän namialustan kauemmas alastulolta ja tarkoituksena oli palkata pentu ensin 2on2offiin ja sitten täyttää alusta ja vapauttaa eteenpäin olevasta asenteesta namialustalle. Ensin kuitenkin piti penneä siedättää alustaan ja monta kertaa pentu menikin suoraan tyhjälle alustalle ilman pysähtymistä. Lopulta saatiin homma sujumaan niin kuin halusinkin :) Liikehäiriötä pitää alkaa lisäämään näihin.

  • Pussia yksistään ja putken kautta.

  • Hyppytekniikkana set pointia. Rima alhaalta 20 cm asti ja takaisin alas.

  • Hyppy-hyppy-mutkaputki-hyppy-hyppy -sarjaa (ilman rimoja). Hyvin Rin irtoaaa :) Tehtiin myös takaaleikkausta putkeen mennessä. Onnistuu mainiosti, putki on niin vetävä. Vähän piti myös muistella kuinka lähtölupaa odotellaankaan.


---


Illalla tokoiltiin Sirkuskentällä seurassa.


SARAN kanssa:



  • Ensin parin minuutin paikkamakuu. Sara oli neljästä koirasta reunimmaisena. Menin piiloon autojen taakse. Näin sieltä koiran koko ajan. Siististi se makasi, ei yhtään lonkan vaihtoa. Erikseen otettiin häiriössä perusasennosta maahamenoja ja takaisin perusasentoon nousuja. Sas toimi vain omilla käskyillään.

  • Ruutua (vieraat merkit ja naru) tehtiin liikkurin kanssa. Ennen kaikkea halusin palkata ennakoimattomuudesta. Pidin pitkät tauot liikkurin käskytyksen ja omien käskyjen välillä. Ekassa Sarppa ennakoi ruudussa maahanmenon. Käskin sen uudestaan seisomaan ja otettiin sitten koko ruutu alusta. Nyt jäi seisomaan. Kävin palkkaamassa. En käskenyt maahan lainkaan vaan kävelin ruutukuviot koiran seistessä ruudussa. Liikkuri sanoi monta kertaa "Käsky" eri äännenpainoilla. Sara nytkyi muttei lähtenyt liikkeelle. Kävin palkkaamassa ruutuun. Merkit oli hyviä, samoin ruutuun juoksutkin. Sara tarjosi nyt paikaksi ruudun takakulmaa, hyvä.

  • Luoksetuloa otettiin seisomaanpysäytykseen asti myöskin liikkurin kanssa. Tässäkin halusin palkata ennakoimattomuudesta. Jälleen siis odotin tovin liikkurin käskytysten jälkeen ennen omia käskyjä koiralle. Sas ei ennakoinut liikkeellelähtöä jätössä eikä seisomaankäskyn jälkeenkään. Kertaalleen Sa piippasi jätettäessä koiraa. Eli sama ongelma mikä tuli ensi kertaa ilmi sunnuntain kokeessa. Luulen, että lähden liian hätäisesti koiran luota. Sanon jättökäskyn samalla kun lähden liikkeellekin. Kokeilin pitää hetkisen väliä käskyn ja liikkeellelähdön välissä ja ainakaan nyt ei koirasta kuulutunut pihahdustakaan. Lisäksi pitää useammin palkata koiraa jäännistä.

  • Ohjattu noutokin tehtiin liikkurin kanssa. Merkit oli ihan hyviä, joten palkkasin niistä. Lopuksi koiruus sai noutaa vasemman puolimmaisen kapulan :)


RINNAN kanssa:



  • Heti alkuun kylmiltään parin minuutin paikkamakuu. Rinna oli kolmen koirakon joukosta reunimmaisena. Olin näkösällä koko ajan ja kävin palkkaamassa tiheään. Pennussa oli liikaa virtaa tähän ja ympärillä oli paljon häiriöitä. Se nousi pari kertaa kyynärin varaan, jotta näkisi paremmin :/ sekä pari kertaa ihan istumaankin. Mietinkin olikohan liian vaativaa pennun osaamiseen nähden. Oli, mutta tulipahan rajojakin kokeiltua.

  • Ruutua tehtiin vierailla merkeillä ja nauhalla. Kaukaa lähettäessä Rinnalle ei ole mitään vaikeuksia irrota ruutuun asti, mutta oikean paikan tarkkuus kärsii. Otettiin sitten vielä läheltä oikean paikan hakua naksutellen.

  • Seuraamista tehiin lyhempinä ja pidempinä pätkinä. Rinna keskittyy hyvin, kun tehdään paljon käännöksiä ja pysähdyksiä. Pidemmillä suorilla se vaatii palkkaakin välillä ;) Rinnan keskittymiskyky seuruussa oli aivan mahtavaa. Sitä ei häirinnyt yhtään edes vieressä leikkivä koira , kontakti ei tippunut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti