perjantai 20. toukokuuta 2011

Palauttelut


Tokoiltiin lähipuiston nurtsilla. SARALLE ohjattua noutoa yhdellä kapulalla, kertaalleen molemmat puolet. Vasemmalla puolen oli kukkaasetelma ja oikealle laitoin repun häiriöksi. Ensin vasen puoli, vein kapulan aivan kukkapenkin viereen. Lähetyskäskyllä Sa meni merkin ohi kohti reppua. En antanut uutta käskyä vaan koira palasi itsenäisesti merkille. Merkillä asento oli vino. Annoin uuden käskyn, jolla koira korjasi asentoaan, muttei tarpeeksi. Pelkät kehut yrityksestä ja uusi yritys. Koira meni suoraan merkille, mutta edelleen tarjosi hieman vinoa paikkaa siellä. Jälleen uusi yritys ja nyt meni nappiin. Kaikki loputkin merkit oli täydellisiä ja palkkaa se saikin niistä kaikista. Korkeamman ruohon takia olin jättänyt kapulan pystyyn. Vasen kapula nousi empimättä. Samoin oikea, joka oli noin metrin päässä repusta. Lopuksi vein repun keskikapulan kohdalle ja tehtiin merkille lähetys. Edelleen hyvä :)


Ruutu oli merkiltä vasempaan kuten kokeessakin. Jätin sinne pallon takanurkkaan. Merkille menosta koiruus ansaitsi jälleen palkkaa ja ruutuunkin se paineli vauhdilla. Jätettiin ruutu yhteen kertaan. Zetassa järjestys s-i-m, täyskäännös vasemman kautta ja zeta toiseen suuntaan järjestyksenä sama. Otin koiran mukaan seuraamaan joka toisella ja joka toisella kävelin koiran ohi ensin ja palasin palkkaamaan asennosta. Ei ennakointi, mutta lähti aina ihan hyvin seuruuseenkin mukaan yhdellä käskyllä. Nythän palkka tuli aina asentoon pysähtymisestä, joten pitää muistaa välillä palkata näissä heti seuruuseen lähdettyäkin.


RINNAKIN teki ruutua. Parit leluruutut kisamatkalta ja sinne sekaan jokunen tyhjään ruutuunkin lähetys. Ihan jees. Seuraamistakin tehtiin vähän sekä seuraamisen liikkeellelähtöjä. Lisäksi tehtiin liikkeestä seisomista. Seisoi, eikä sekoittanut muihin jääviin ja pysyi asennossaan hyvin minun kierrellessä koiraa. Pysähtymisen terävyydestä en osaa sanoa, kun ei ollut erillisiä silmiä katsomassa tai edes peiliä.


SARAN toisella kierroksella otin paikallaanolot. Ensin istuminen, 1 ½ min. Jätin koiran etutassujen väliin namialustan nameineen ja menin koirasta katsoen vinoon (näkyville). Istui kuin tatti. Sitten makuu, 2 min. Sama juttu, jätin namialustan tassujen väliin ja sijotuin vinoon. Minuutin kohdalla kävin kiertämässä koiran ympäri. Hyvin pysyi, ei kääntänyt lonkkaa tai tassua kertaakaan.


RINNALLE vielä uudestaan ruutua. Yritin lähettää kisamatkalta suoraan tyhjään ruutuun, mutta penne lähti ruudun sivuun. Mentiin puoliväliin matkaa ja lähetys uudestaan, edelleen se meni sivuun. (Kun pentu oli aikansa harhaillut, käskin sen sivulle ja tuli pidemmältäkin matkalta hyppäämättä!) Sitten läheltä näyttöruutu ja johan ruutukin löytyi. Kertaalleen vielä kisamatkalta leluruutu ja tyhjään ruutuun meno. Nyt toimi sekin. Luoksetulossa yritin ottaa pidemmällä matkalla eteentuloon asti. Annoin uuden käskyn ja vielä käviavutkin pennun lähestyessä, mutta Rinna vaan tuli niin lujaa, että koin parhaaksi väistää :p Otettiin lyhkäsemmältä matkalta uudestaan ja törmäsihän se hyppäämisen kanssa. Tarvii enempi vahvistaa eteentuloasentoa ennen kuin uudestaan kokeilen pidemmältä matkalta... Lisäksi palkkasilin penneä useasti paikallaan pysymisestä ja vikana kutsuin leluun jo kiinni kun kävelin poispäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti