tiistai 17. toukokuuta 2011

Rinnan aksailut


Pentuaksassa oli taas tekemistä.



  • Alkuun perussarja, jossa jokainen este oli erilainen. Oli tavallinen matalarimainen hyppy, speed pumb, pituuden matalin osa, okseri (rimat ristikkäin) ja muurin päällimmäiset osat. Ekalla kerralla Rin lähti hyvin, mutta sitten vauhtia tuli mukaan liikaa. Loppupalkkana oli pallo näkyvillä odottamassa. Ennen toista yritysta laitoin pallon kupin taakset piiloon ja nyt suoritus oli maltillisempi.

  • Puomin tasanne oli nostettu isojen pöytien päälle ja siihen oli yhdistetty alastulo. Ensin muistutin Rinnalle 2on2offia nostamalla pentu hieman alastulon yläpuolelle. Sen jälkeen tehtiin koko pätkään. Appari oli palkkaamassa (laskemassa namialustaa, kun pentu oli pysähtynyt). Rin tarjosi joka kerta hienot 2on2offit. Pysyi jäämään seisomaan jopa paikoilleni lähtöpaikalle ja pentunen silti juoksi vauhdilla pysähdyskohtaan asti :)

  • Keppejä tehtiin taas ensin verkotettuina. Rin hakee aktiivisesti jo aloitusväliä! Sitten vielä keppejä kujana. Vaikeutin ja lähtin koiraa lennosta keppikujalle. Ei ongelmaa. Vaikeutin lisää otin sivuttaisetäisyyttä muutaman metrin. Edelleenkin sujui.

  • Lisäksi tehtiin jokunen toisto harjoitusrengasta.

  • Ohjauskuvioista oli vuorossa pakkovalssi. Ensin lelun heitolla merkkaus mihin kohtaan koira halutaan, sitten palkkaus hypyn yli. Tehtiin myös lopuksi putkeen menolla. Rinnan menoon tulee laajoja kaarteita, mutta käskysanan kanssa se tiivistää mutkiaan. Näihin otetaan käskyksi "Tähän".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti