torstai 19. toukokuuta 2011

Ykkösjuhlat


SARAN kanssa oli tokokokeena vuorossa Jokelan seudun koirakerhon järjestämä koe. Paikkana oli seuran nurmikenttä. Sataa vähän tihkutteli välillä. Tuomarina oli Hannele Pörsti.


Paikalla istuminen   10


Oli liikuttanut toista etutassuaan, tuomari ei joko nähnyt tai välittänyt. Videolta katsottuna mun makuun liian levoton.


Paikalla makaaminen   9


Takaisin tullessa koira oli lonkallaan. Se korjasi asentonsa kuitenkin suoraksi, kun seisoin sen edessä. Lonkkaa se vaihtoi yhteensä 3-4 kertaa, etutassua käänsi muutaman kerran. Videlta katsottuna kuitenkin levollisempi kuin istumisessa (pää ei pyöri niin paljoa). Maahanmeno ja sieltä nouseminen voisi olla nopeampia.


---


Seuraaminen   8


Alussa oli pikkupätkä suoraa seuraamista, sen jälkeen kaksi askelta taakse ja käännös vasempaan. Äännähti askeleissa ja käännöksessä. Muuten Sas oli koko seuruun hiljaa. Koira oli vähän turhankin tiiviisti, sillä vaikka tiiviistä seuraamisesta tykkäänkin, niin nyt oli vaikea välillä kävellä eteenpäin... Juoksuosuudet sujui hyvin ja käännökset niissä pelasi, etenkin tykkään täyskäännöksestä juoksussa :) Lopussa tehtiin hitaassa täyskäännös vasempaan. Huono idea, sillä se ei vaan toimi (olisi pitänyt kääntyä oikean kautta, kun ei ollut mitään syytä tehdä sitä vasemman kautta).


Zeta   7


Järjestys. s-i-m. Sitä seuraamisen ennakoimattomuutta on treenattu ja eihän koira lähtenyt seuraamaan mukaan! Se tartti toisen käskyn seisomisesta mukaan lähtöön. Istumisesta se lähti mukaan viiveellä, mutta annoin kuitenkin toisenkin käskyn (ihan turhaan). Makuusta se lähti jo hyvin mukaan. Asennot oli hyvät ja seuraaminenkin pääasiassa, mutta ne kaksi lisäkäskyä (joista toinen oli vielä ihan turha!)...


Luoksetulo   8


Tutut jutut eli pysäytykset saisi olla nopeempia. Häntä vaan pyörii, kun Sara jarruttaa:D


Ruutu   0


Ei löytänyt koira merkille, ei vaikka yritti. Se ei yhtään hahmottanut punaisia kartioita nurmikolta. Ainostaan yksi koira löysi ruutuun asti. Muilla oli samanlaista ongelmaa kuin Sarallakin eli nekin nollasi tämän liikkeen. Harmittamaan jäi se, etten käynyt käyttämässä koiralle merkkiä ja ruutua jälkikäteen. Tarvii hommata punaiset merkkikartiot ja treenata niillä vihreällä nurmella.


Ohjattu nouto   0


Arvonnassa tuli vasemman nouto, joka oli teltan edessä. Merkille ihan ok (vähän hidas vauhti ja vino asento). Lähti noutamaan keskimmäistä... Mun pitää opetella näissä tilanteissa pysäyttämään koira ja antaa vasta sitten uutta käskyä. Se käskyn hokeminen ei riitä. Saraa varmaan häiritsi tässä se, että kapula oli teltan lähellä. Näitäkin pitää treenata!


Metallihyppynouto   9


Valkkasin kapulaksi isoimman, sillä siinä on yleensä paksu keskiosa. Tässä ei ollutkaan ja Saralla olikin vaikeuksia sitä kantaa. Kapula jäi vielä pystyyn, mutta hyvin Sa sen siitäkin asennosta nappasi. Sas hyppäsi esteelle liian kaukaa ja alatullessaan kolautti esteeseen.


Tunnari   10


:)


Kaukot   8


Sarjana m-s-i-m-i-s-m. Tuli eteenpäin s-i- ja s-m-vaihdoissa. S-i-vaihdossa sitä odottaakin, mutta s-m toimii aina treeneissä, muttei koskaan kokeessa...


Tulos: EVL3, 214 p. ja sijoitus ?./5.


Tuloksesta huolimatta tykkäsin kovasti Saran tekemisestä, kaikkensa se taas yritti <3 Vire oli juuri sopiva, sillä ei yhtään mennyt överiksi.


Videot:



---


RINNA on tänään juhlinut. Tuli yksi vuosi täyteen. Onnea siis Rimppa-Pimppa ja sisarukset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti