sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Agivkl


Eilen oli Timo Rannikon agikoulutus, johon SARAN kanssa osallistuttiin.


 


Päivän ongelmana mulla oli jäädä seuraamaan koiran menoa, sillä seurauksella että olin myöhässä seuraavassa kohdassa. Piti vain MENNÄ. Alku meni hyvin, ehdin hyvin ohjaamaan koiraa vitoselle, mutta jäin siihen seisoskelemaan ja oli myöhässä kutosen päällejuoksussa. Seisoskelematta ehdin paremmin. Seuraava hiottava kohta oli kymppihypyllä, jossa piti ohjata koiraa putkeen liikkuvalla valssilla siten, että oma rintamasuunta oli koiraa kohden sen ponnistaessa hypylle. Jos olin myöhässä, niin koiralle tuli turhaa kaarretta putkeen menomatkalla. Kuviossa ei ollut mitään kiirettä vaan ehdin ihan hyvin juosta A:n toisella puolen vastaanottamana koiraa. A oli hidas :/ Tarvii ottaa kuurina A:ta ja tavoitteena nopeuttaa alatuloa. Kolmentoista ohjasin pakkovalssilla ja kierrätin koiran esteen yläpuolelta. Viidellatoista ei suinkaan ohjata koiraa hyppäämään vastakädellä, kuten ensin vahingossa tein (ja se hyppäsi silti!) vaan käsi vaihtui vasta koiran hypättyä. Käännöksestä koiralle kerrottiin vartalon kierrolla. Ysillätoista pysyi hyvin valssaamaan kauempaa. Valssin liike suuntautui kuvassa ylöspäin, jolloin koira kiersi hypyn yläkautta. Valssissakin jäin seisoskelemaan turhaan paikoilleen ja myöhästyin jatkosta. Piti vaan tässäkin liikkua ripeästi eteenpäin. Kahdellakympillä tehtiin persjättö, jossa ohjaava käsi lähtee takaapäin, ei suinkaan sivusta, jolloin koira kiersi esteen... Persjättöön tehtiin pieni vekki, jonka avulla koira sai paremman linjan putkeen.


Videona.


Rata oli kiva, vaikka alkuun rataantutustumisessa olikin aikamoisia epätoivon hetkiä. Mukavaa myöskin että olen oppinut liikkumaan. Tokikin vielä voisin liikkua paremmminkin.


---


Tänä aamuna oltiin taas hallilla Jouni Vainion opissa. SARA pääsi osallistumaan.



Yllätettiin kaikki ja tehtiin alun hyppykuviot täydellisesti! Eli takaakiertona kakkoselle ja sillä päällejuoksu. Koira kunnolla haltuun ja vienti kolmoselle. Heti koiran ponnistaesa jo liikkeelle seuraavaa estettä. Rintamasuunta sitä kohden, katse kuitenkin tiukasti takana tulevassa koirassa. Katseella ohjaus toimi ihan älyttömän hyvin!


Pituudelle sain koira ohjattua kauempaa ja kerkesin hyvin aloittamaan valssia seiskan ja kasin väliin. Kolmanteentoista pukeen ohjasin koiran ensin leijeröiden hypyn yli. Ei sovi Saralle, mun vauhdin hidastuessa koirankin vauhti hidastuu. Sara on enemmän vedätettäviä koiria. Siirryin tekemään putken ja hypyn väliin jaakotuksen ja ohjasin siitä putkeen. Putken jälkeinen hyppy niistolla, jossa rintamasuunta kertoi seuraavan suunnan eli puomin. Puomille jälleen passiivinen ohjaus. Loppua tehtiin myös varioiden. Viiidenneltätoista putkelta mentiinkin pituuden kautta kuudennelletoista hypylle. Pituudella parhaiten toimi ohjaus peruuttaen ja ohjaavana kätenä oli vasen käsi (onko tämäkin joku jaakotus?). Silloin koira ei tehnyt turhan pitkää kaarretta. Nyt sain tehtyä puomivalintaa astetta haastavampana. Lähdin juoksemaan jo koiran edelle, ei käsiohjausta edelleenkään vaan pelkkä käskytys puomille, mutta katse tiukasti koirassa. Toimi tämänkin.


Muuten oli kivaa menoa, mutta kontaktit oli molemmat hitaat. A on sitä nyt muutenkin, mutta puomikin vielä. Luulen (toivon) sen kyllä johtuvan oman liikkeeni loppumisesta.


Hyvät oli molemmat koulutukset : ) Alan jotenkin vähitellen ymmärtää paremmin agilityn koreografioita. Mullahan on tanssijatausta ja vasta nyt muutaman vuoden agilityä harrastaneena olen tajunnut alkaa käyttää tätä hyödyksi ja ajatella ohjauskuvioita askelkuvioina. Tarviin vaan vielä kokemusta, että osaisin lukea rataa ja tietäisin mihin kohtaan mikäkin ohjauskuvio on paras. Videomateriaaliakin lauantailta on. Lisään sen, kunhan saan sen käsiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti