keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pikkujuttuja


Käytiin aamusta hallilla.



Alkulämmittelyt tehtiin set pointilla samaan tapaan kuin Vapun tunnillakin eli otin häiriöt mukaan. Sitten radasta osia ja lopulta kokonaisena molempiin suuntiin. Ohjasin myös leijeröiden putken yli (ja toisella puolen keppien yli). RINNALLA oli taas vähän liian kiire ja kokoomasarjan perushyppyjä se niputteli. Taipuminen sujui hyvin. SARA otti taas väliaskeleita kokoomasarjalla. Kertaalleen se teki siististi yhdellä välihypyllä suuremmatkin välit. En vaan saanut sitä toistamaan tätä. Taipuminen oli koiralla ensin hapuilevaa, mutta parani sitten toistojen myötä.


RINNA teki myös keppejä. Vähentelin taas verkkoja. Sain helposti kaksi ekaa verkon palaa alusta pois. Otin vielä kolmannenkin ja myös muissakin kohdissa oli välejä. Jätettiin siihen, kun meni niin hyvin :) Eli nyt sisäänmenopuolelta oli kaksi verkkoa pois ja toiselta puolen yksi alusta.


Molemmat teki lopuksi vielä A:ta. Sitä ennen oli putki lyhyenä. Nyt SARANKIN ylösmenot näytti hyviltä! Keskityttiin Saran kanssa kuitenkin enemmän alastuloihin. Ensin naksuttelin sille 2on2offia, sitten leikittiin lelulla kontaktilla. Lopulta tehtiin A:ta kokonaisena ja alastulot oli nopeampia! Tarvii vielä toki vahvistaa näitä. RINNANKIN kanssa keskityttiin alastuloihin, 2on2offiin pysähtymiseen. Kiusasin koiraa juoksemalla täysiä lelua heilutellen koiran ohi sen tullessa alastulolle ja ekalla koira juoksikin alastulon läpi. Se tiesi virheensä eikä enää mennyt lankaan, vaikka kuinka yritin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti